Viisitoista asiaa, joita tehdä vapaa-ajalla kotona tai sen välittömässä läheisyydessä | SeAMK Blogit

Viisitoista asiaa, joita tehdä vapaa-ajalla kotona tai sen välittömässä läheisyydessä

Blogi:
Talvinen jokirantamaisema.

Nyt kun poikkeusaika ei ota hellitäkseen, niin mietin muutaman asian, mitä voi tehdä turvallisesti kotona tai ulkona. Ainakin itselleni tuli esimerkiksi viime keväänä tylsiä päiviä, jos sai tehtävät tehtyä tai ei tehnyt mieli keskittyä kouluun, mutta oikein minnekään ei voinut mennä ja ideat ajankuluksi olivat vähissä. Toivottavasti näistä vinkeistä on apua tai inspiraatiota!

1. Ota aikaa itsellesi

Tilaa sellaista ruokaa, kun haluat, lue sellaista kirjaa kuin haluat ja yksinkertaisesti pysähdy ja mieti, mistä nautit ja minkä avulla rentoudut. Poikkeusolot ovat tarjonneet ainutlaatuisen tilaisuuden pysähtyä ja miettiä, mitä oikeasti tarvitsee ja arvostaa elämässä. Esimerkiksi asioita, joita on pitänyt itsestäänselvyytenä, niin on alkanut arvostamaan enemmän.

2. Käy lenkillä

Seinäjoen keskustassa ja ympärillä on ihania maastoja, joihin tutustua, esimerkiksi Paukaneva ja Kyrkösjärven luontopolut sekä Kampusranta. Nyt kun lähikontakteja muihin ihmisiin ei suositella, niin lenkillä voi pitää turvavälit muihin.

3. Tutustu Seinäjoen alueeseen esimerkiksi kaupunkipyörillä

Seinäjoelle saapui kaupunkipyörät viime keväänä, ja olen päässyt testaamaan niitä myös itse. Seinäjoella välimatkat ovat suhteellisen lyhyitä ja pyöräily kohottaa samalla kuntoa, joten kannattaa käyttää tilaisuus hyödyksi.

4. Käy kirjastossa (sen ollessa auki) ja lainaa kirja

Ja heittäydy villiksi, ja kysy kirjasuositusta kirjaston työntekijältä! Itse innostun siitä, kun löydän uutta luettavaa. Olen kuitenkin tottunut pienen kylän kirjastoon asuessani muualla, ja ensimmäinen käynti Seinäjoen kaupunginkirjastossa oli hämmentävä. Onneksi teknikon avulla löysin mielenkiintoista luettavaa!

5. Siivoa vaatekaapit

Itselläni on tapana, että poistan kaapista vaatteet, joita en ole käyttänyt vuoden aikana. Ja jotenkin sellaisia vaatteita löytyy aina. Toki tuota vuoden aikajaksoa ei voi nyt oikein soveltaa, sillä viime kevät meni pääasiassa collegeasussa kotona sohvalla makoillessa (opiskellessa), joten suurin osa vaatteista päätyisi nyt kierrätykseen. Täytyy siis seuraava vaatekaapin tyhjennys tehdä jollain muulla periaatteella.

6. Pelaa lautapelejä ystävien tai perheen kanssa

Helposti illanviettotavaksi nykyään valitsee elokuvan, mutta mitä jos vaihteeksi pelaisikin lautapelejä? Pidin yksi viikonloppu peli-illan ystäväni kanssa, enkä muista koska viimeksi olisi ollut niin hauskaa lautapeliä pelatessa. Lautapelejä pelatessa jää aikaa myös juttelulle, mitä taas ei pääse kunnolla tekemään, jos yrittää samaan aikaan syventyä elokuvaan.

7. Opettele leipomaan tai tekemään ruokaa

Jos ulos ei voi mennä tai halua mennä syömään, voi kotona heittäytyä oman elämänsä mestarikokiksi ja harjoitella tekemään ravintolatason ruokaa. Tai sitten käy niin kuin itselleni, ja koekokkailut eivät maistukaan niin hyvältä mitä ajatteli. Mutta sekään ei haittaa, koska tekee ruokaa vain itselleen.

8. Aloita uusi harrastus, jota harrastaa kotona, esimerkiksi kehonpainolla treenaaminen tai neulominen

Nyt kun osa harrastuspaikoista on menossa taas kiinni määräajaksi, niin on hyvä keksiä jotain, mitä harrastaa kotona. Ostin tarvikkeet virkkaamisen aloittamiseen, mutta saa nähdä kuinka iso sotku siitä syntyy.

9. Puhdista puhelimesta turhat kuvat

Puhelimen ja pilvipalveluiden turhien kuvien selaaminen tuo mieleen hyviä muistoja ja on samalla terapeuttista, kun turhaa sälää saa karsittua pois puhelimesta. Miten voikin olla, että turhia kuvia on puhelimessa niin paljon?

10. Pidä leffamaraton

Taru Sormusten Herrasta, Star Wars, Nälkäpeli, Twilight, Harry Potter, Marvel, Pirates of the Caribbean. Näiden parissa saa ainakin muutaman tunnin kulutettua.

11. Aloita uusi sarja

Mikä olisikaan parempi tapa kuluttaa aikaa ja pakoilla velvollisuuksia, kuin hyvä sarja esimerkiksi Netflixistä.

Ilmainen vinkki: Jos aikaa on paljon, kannattaa valita sarja, jota on useampi tuotantokausi, ettei tule sitten turhautuminen siitä, kun katsottava loppuu.

12. Tilaa kuvia ja liimaa ne kuva-albumiin

…. tai vaihtoehtoisesti tee ja tilaa kuvakirja. Valokuvia on kiva katsoa puhelimesta, mutta eikö perinteisessä albumissa ole sitä jotain?

13. Järjestele sisustus uusiksi

Joulun aika on täydellinen aika uudelle järjestykselle olohuoneessa ja uusille tekstiileille kodissa. Järjestyksen vaihtaminen voi myös piristää mielialaa, ainakin itselläni ?

14. Tee uusi Spotify-lista

Tyydyn nykyään liian helposti kuuntelemaan valmiita soittolistoja ja Spotifyn ehdottamia Daily Mix listoja, joilla ehkä saattaa olla sellaista musiikkia mitä haluaa kuunnella. Olisikin hienoa, jos olisi aikaa tehdä lista, jota voisi kuunnella autossa ilman, että vaihtaa jatkuvasti biisiä, koska listalta ei tule mitään hyvää.

15. Tee joulukortit itse

Joulukortit tälle vuodelle pitää lähettää viimeistään 14.12., joten mikä olisikaan parempi tapa ilahduttaa kuin itsetehty joulukortti. Jos omat askartelutaidot ei taivu siihen, että korttien kanssa lähtee nollasta liikkeelle, löytyy kaupoista valmiita korttipaketteja, minkä materiaaleista kortteja saa tehtyä.

 

Siiri Kontteli
liiketalouden opiskelija

SeAMKin opiskelijalähettiläs