Urheilijana läpi opiskelujen - urheilun ja opintojen yhdistäminen SeAMKissa | SeAMK Blogit

Urheilijana läpi opiskelujen - urheilun ja opintojen yhdistäminen SeAMKissa

Blogi:

Olen Janne Autio 26-vuotias syntyperäinen nurmolainen ja nykyinen seinäjokelainen. Koulupolkuni olen aloittanut Hyllykallion ala-asteelta, josta siirryin Nurmon yläasteen kautta Seinäjoen lukioon. Lukion päätyttyä minulla ei ollut hajuakaan, mikä minusta tulisi isona. Muutaman välivuoden aikana ja armeijan jälkeen tein opettajan sijaisuuksia ja hetken jo mietinkin, että minusta tulee opettaja. Ainoastaan se oli selvää, että salibandyn pelaamiseen haluan panostaa niin paljon kuin mahdollista.

Pelaan salibandya Seinäjoen Peliveljien miesten edustusjoukkueessa liigatasolla ja opintoja suunnitellessa oli halu jatkaa pelaamista kotikaupungin joukkueessa. Oman urheilun kautta on päässyt ja välillä myös joutunut loukkaantumisten myötä tekemään yhteistyötä fysioterapeuttien kanssa. Hyvät kokemukset ammattitaitoisista fysioterapeuteista ja oma urheilutausta herätti kiinnostuksen fysioterapeutin opintoja kohtaan.

Aloitin fysioterapeutin opinnot SeAMKissa 2018 ja valmistuin jouluna 2021. Päällimmäisenä mieleen tulee kouluajoilta luokkalaiset, joista sai monta uutta kaveria. Luokallamme oli opiskelijoita eri puolilta Suomea ja erilaisilla taustoilla. Monella oli urheilutaustaa jostain lajista, mikä lisäsi samanhenkisyyttä. Ammatillisessa mielessä työharjoittelut olivat varmasti kouluajan parasta oppia itse alasta.

Kouluaikana urheilun ja opiskelun yhdistäminen vaatii aikataulutusta, mutta SeAMK oppilaitoksena mahdollisti tämän hyvin joustavasti. Koulun kautta oli mahdollista myös käydä Etelä-Pohjanmaan Urheiluakatemian harjoituksissa ja kerryttää opintopisteitä tämän kautta pienillä lisätehtävillä. SeAMK ja Etelä-Pohjanmaan Urheiluakatemia kehittävät myös jatkuvasti yhteistyötään ja näin ollen urheilun ja opiskelun yhdistäminen paranee vain vuosi vuodelta.

Nykyisin työskentelen Fysios Mehiläisessä fysioterapeuttina ja pelaan SPV:n miesten edustusjoukkueessa. Tavoitteena on ottaa kaikki irti omasta urheilijan urasta ja samalla tehdä hieman kevennetysti oman alan töitä. Tulevaisuudessa kiinnostuksen kohteena on urheilufysioterapian puolelle erikoistuminen, sekä mahdolliset jatko-opinnot yliopiston puolella.

Suosittelen SeAMKia oppilaitoksena niin lähellä kuin kauempana asuvillekin. Omasta puolestani pystyn suosittelemaan opiskelua SeAMKissa tavoitteellisille urheilijoille, joilla on halua myös kouluttautua samalla kun urheilun kannalta on käynnissä tärkeät vuodet.

Janne Autio
SPV #13, fysioterapeutti