Unelmien harjoittelupaikka tarjosi myös työpaikan | SeAMK Blogit

Unelmien harjoittelupaikka tarjosi myös työpaikan

Blogi:
Henkilö laittaa ruoka-annoksia tarjolle pöydälle.
Restonomiopiskelijamme Tomi Tolvanen työllistyi harjoittelupaikkaansa.

Olen Tomi Tolvanen kolmannen vuoden restonomiopiskelija. Suoritin syventävän harjoittelujakson Satakunnassa Nakkilan Verstaalla. Harjoittelujaksoa suunnitellessani asetin tavoitteekseni perehtyä enemmän työvuorolistojen tekoon, tukkutilausten tekoon sekä myös sali- ja hotellityöskentelyyn. Minua kiinnostivat myös tapahtumajärjestäminen ja live-keikat, sillä olen myös itse muusikko. Kehittämistyön alustavana suunnitelmana oli some-markkinointi sekä harjoittelupaikassa olevien kassojen järjestelmien päivitys.

Minulle avautui harjoittelun aikana näköalapaikka tapahtumasuunnittelulle ja niiden läpiviemiselle. Pääsin myös kehittämään ja suunnittelemaan täysin yksin tulevan kesän 2023 menua yrityksen toiselle paikalle Villilän kartanolle, josta aion ottaa vastuun opinnollistamalla kevään kursseja.

Tiimissä jaettiin onnistumiset ja vastoinkäymiset

Ensimmäiset päivät menivät toimistotyössä, jolloin katsoimme, oikoluimme ja korjasimme menupaketteja, joita voimme kätevästi lähettää asiakkaille tarjottavaksi. Villilän kartanolla oli myös pieniä kokoustilaisuuksia, joihin valmistimme eri ruokia aamupalasta lounaaseen.

Marraskuussa, niin Verstaalla, kuin yrityksen kolmannessa paikassa Villilän studiolla oli isompia yritysjuhlia, kuten pikkujouluja. Näissä sain olla mukana ja yhdestä ottaa vetovastuun. Tällöin katsoin, että kaikki hoitui niin tarjottavan juhlabuffetin osalta kuin baarin puolella. Kyseessä oli hyvin tasokas menu, jossa pääosassa oli ns. Carvery-pöytä, eli kokki leikkasi ja annosteli lihaa suoraan asiakkaille.  Toimin myös vetovastuussa baarin osalta, jossa olin loppuillasta myös itse töissä. Mukana koko illassa oli Verstaan tiimistä henkilökuntaa, mutta myös Baronasta oli neljä avustavaa työntekijää. Pääsin siis oikeasti kokemaan ravintolaesimiehenä toimimista. Ilta oli kaikin puolin jännittävä, mutta selvisimme kaikesta hyvin ja yrityksen omistajien antama palaute oli valtavan hyvää.

Lukuisissa Verstaalla toteutettavissa juhlissa pääsin myös itse osallistumaan suunnitteluun ja tukkulistojen tekoon. Verstaalla mietittiin yhdessä, kuinka paljon mitäkin tarvittiin ja koska. Olin myös keittiössä työskentelemässä, kun tilanne sen salli. Mielestäni sain parhaimman kuvan työstä, kun pystyin olemaan mukana kaikissa vaiheissa. Olin tärkeänä osana tiimiä ja jaoimme niin onnistumiset kuin vastoinkäymiset. Työyhteisö on hyvin tärkeä, koska työ on hektistä, välillä stressaavaa ja paine on aika suuri, kun kyse on suuresta määrästä ihmisiä ja heille hyvin tärkeästä juhlasta.

Salin puolen työskentely jäi yleisellä tasolla vähemmälle. Sain kuitenkin esitellä usein menua asiakkaille, joka oli hyvin tärkeä asia ja lisäsi juhlallisuutta. Voisi sanoa, että se sai myös ruuan maistumaan paremmalta. Verstaan tiimi on kertonut, kuinka joskus alkuvaiheessa ennen omaa keittiötä oli cateringpalvelusta ruoka ja he eivät esitelleet tarjottavaa buffettia. Tämä ei ollut lainkaan tyylikästä ja jopa hieman törkeää.

Juhlien valmisteluissa, suunnittelupalavereissa ja juhlan läpiviemisessä nousi hyvin selkeästi esille yhteenvetojen tärkeys. Jos kunnollista yhteenvetoa ei ollut, oli toiminta sekavaa ja turhia kysymyksiä esiintyi aivan liian paljon. Etenkin apukäsille oli todella tärkeää tieto ja selkeät ohjeet illan kulusta, koska heillä ei ollut niin paljon kokemusta ja rutiinia.

Vetovastuu Verstaan koko toiminnasta

Joulukuussa Villilän kartanolla oli joululounaita, joista otimme vastuun Verstaan toisen kokin Annen kanssa. Tilaisuudet olivat isoja, jopa 140 hengen ryhmiä ja useita pienemmille yritysryhmille suunnattuja lounaita. Joulukuussa oli myös pieniä kokousporukoita, joille teimme lounaat.

Tammikuussa esihenkilöt Harri ja Marika jäivät kahden viikon lomalle, joten kokonaisvastuu Verstaan kokonaisuudesta siirtyi täksi ajaksi minulle. Tänä aikana sain vastata myynnin puhelimeen ja hoitaa sähköpostia. Tässä vaiheessa myös hotellin asiat tulivat melko tutuksi, sillä niin puhelimitse kuin netin kautta varailtiin huoneita. Järjestelin varauksia ja hotellivieraiden aamiaisia. Suunnittelin siivoustiimin kanssa siivoukset ja huonevaihdot. Tänä aikana Kartanolla ja Verstaalla oli myös kokousryhmiä, sekä avantosauna, joita hoidimme yhdessä tiimimme kanssa. Pääsin jälleen toimimaan esimiehenä.

Tammi-helmikuun vaihteessa aloimme keskittymään kevään ja kesän tapahtumiin, häihin ja muihin varauksiin ja suunnittelemaan niihin liittyviä asioita. Aloimme myös miettimään Villilän kartanon avaamista ja siihen liittyviä asioita, joista saan ottaa vastuun.

Omia näkemykset ja ideat hyvin esille

Jatkoni kyseisessä yrityksessä tulee näyttämään siltä, että opinnollistan kevään kursseja eli jään heille töihin.

Olen todella tyytyväinen, että pääsin Verstaalle harjoitteluun, koska se on yrittäjävetoinen paikka ja sitä kautta mielestäni luovempi kuin ns. ketjuravintolat. Pieni organisaatio on ketterä ja nopea reagoimaan muutoksiin ja kehitysehdotuksiin. Olenkin päässyt tuomaan omia näkemyksiäni ja ideoitani hyvin esille. Verstaalla pystymme herkemmin kuuntelemaan asiakasta ja reagoimaan ehdotuksiin ja toiveisiin. Verstaan vahvuus ja menestystekijät ovat vanhan rakennuksen rouheus ja viehätys niin Verstaalla kuin Kartanolla.

Se, että yrittäjille kyseessä on pysyvän luominen, oikeastaan yhdistetty työ, elämäntapa ja harrastus, on suuri vahvuus. Yrittäjät kehittävät ja luovat uutta koko ajan. Asiakkaat huomioidaan suurella sydämellä ja jokainen juhla ja tilaisuus on tärkeä. Se mitä tehdään, tehdään kunnolla ja halutaan aina tarjota hyvää ja maistuvaa ruokaa. Myös se, että ollaan ylpeitä siitä mitä tehdään, vaikuttaa asiakkaisiin. Verstaalla ei hävetä, että ollaan Nakkilan perämetsässä, päinvastoin ollaan ylpeitä siitä, mitä ollaan ja tuodaan se myös esille.

Tomi Tolvanen
SeAMK restonomiopiskelija