Sosionomista tradenomiksi | SeAMK Blogit

Sosionomista tradenomiksi

Blogi:
Vaaleahiuksinen nainen talvimaisema taustallaan.
Sanna Laineen alanvaihtohaaveista tuli totta.

Olen varman päälle harkitseva persoona, ja kun aloin haaveilla mahdollisesta alanvaihdosta, yritin löytää netistä tukea. Etsin sielunkumppaneita ja tarinoita tyypeistä, jotka olisivat loikanneet sosiaalialan töistä kaupallisen alan suuntaan. Halusin kuulla, kuinka joku muu olisi onnistunut, ja saada omalle suunnalleni ideoita ja vahvistusta. Google-hakuni eivät juuri tuottaneet tulosta, ja siksi kerron oman tarinani tässä, nyt. Toivon, että joku muu hyötyy kokemuksistani.

Valmistuin sosionomiksi 2013, ja siitä asti olen ollut täyspäiväisesti töissä varhaiskasvatuksenopettajana Päijät-Hämeessä. En tarkalleen enää muista, milloin ja mistä uranvaihtohaaveet alkoivat muutama vuosi sitten. Homma lienee syttynyt pienistä ujoista ajatuksista, joita alkoi pulpahdella pinnalle. ​Aluksi minua nolotti myöntää, että yhtenä ajatuksena päässäni pyöri halu voida vaikuttaa vielä enemmän ja monipuolisemmin tulotasooni. Toivoin myös, että tulevassa työssä voisi ehkä olla jonkin verran liikkuvuutta paikasta toiseen ja vaihtuvia projekteja.

Tunsin vetoa uusille urille, mutta samalla koin ajatuksistani huonoa omaatuntoa. Ikään kuin jättäisin työkaverini ja lapset pulaan. Mutta ​muutoksen tunne oli vahva: Ehtisin vielä oppia uudenkin ammatin, ja siten minulla olisi tulevaisuudessa enemmän latuja, joille suksia.

Auringonlasku ja hiihtolatu.
Vasuopen töissä ihanimpia muistoja jää työkavereista ja lasten kanssa koetuista upeista hetkistä.

Sosiaaliala oli aina kuitenkin ollut varsin selkeä vaihtoehto – vaikka nuoruus veti vahvasti taiteen pariin. Mutta nuorena alaa valitessa annettiin ymmärtää, että taide ei elätä, joten sosiaalialan ainainen henkilöstövaje tarjosi varmaa pitkää leipää pöytään. Haaveiden astuessa kehään, en tiennyt ollenkaan, minne suuntaan haluaisin. Tiesin vain, että tarve liikahtaa poispäin oli kova. Aloitin hakemalla muutamaan kiinnostavaan myynnin tehtävään, mutta tuloksetta. Sosiaalialan koulutuksella en päässyt edes haastatteluihin. Onnistuin hamuamaan pari tapahtuma-alan promootiokeikkaa laskutuspalvelun kautta, ja saavuin keikoilta täynnä energiaa ja työstä suuresti nauttineena – olipa ihanaa tehdä aikuisten kanssa töitä!

Oli siirryttävä suunnitelmaan B. Jos koulutus olisi este näin huipputyypille vaihtaa kiinnostavampiin pesteihin, niin menisin koulun penkin kautta sitten! Laitoin yhteishakulomakkeen vetämään täyttämällä jokaisen koulutustoiveeni tradenomilinjoilla. Tradenomi valikoitui monipuolisuutensa kautta, koska en vieläkään ollut aivan varma, minne olin tähtäämässä.

Koronan tummat pilvet ilmestyivät horisonttiin, joten kevään 2020 yhteishaun pääsykokeet pidettiin etänä. Osallistuin luottavaisin mielin kotona koneeltani pääsykokeisiin ja olin aika varma, että pääsisin edes jonnekin kouluun. Pettymys oli suuri, kun pisteeni jäivät hurjasti peräsijoille, eikä paikkaa irronnut.

Olin kuitenkin sitkeä, jatkoin vaihtoehtojen etsintää ja opiskelin itsenäisesti netistä kaikenlaista mielenkiintoista esim. sijoittamista. Pyrin kehittämään itseäni, jospa jokin muu keino olisi oveni eteenpäin. Kesällä näpertelin ensimmäisen sijoitusasuntoni ja vaikka moni asia ei mennyt ”niin kuin Strömsössä”, lopputulos oli erittäin hyvä. Remontointi toi kaivattua puuhaa korona-ankeuteen, ja löysin asuntoon huippuvuokralaisen. Kokemus toi energiaa, iloa ja itsevarmuutta – myös luovuuteni pääsi hyödylliseen käyttöön. Sain uutta voimaa rustata syksyn 2020 yhteishakuun jälleen kuusi tradenomin monimuoto- sekä verkkokoulutusta. Otin myös taktiikan hakea sijainniltaan pohjoisempiin kouluihin, kuin minne keväällä hain. Jospa kääntämällä suuntiman pois pk-seudulta, pääsisin hakuihin, joissa en kilpailisi valtavan massan kanssa.

Pääsykoepäivä koitti. Olin käsittämättömänä aivopieruna päättänyt tehdä ensin työpäivän päiväkodilla, ja lähdin klo 11.30 ajamaan Lahdesta kohti Helsinkiä ja koetilaisuutta. Olin herännyt klo 4.00 tienoolla – ja tähän väliin on hyvä kertoa, etten ole millään tavoin pirteä aamupersoona (saattaa olla tekijä, johon toivon muutosta töiden vaihtuessa). En ollut todellakaan parhaimmillani, kun äkkäsin, etten ollut kerrannut matematiikan kaavoja lähiaikoina. Yhtälöt ovat pahin painajaiseni, joten kuuntelin koko matkan Lahti–Helsinki-moottoritiellä YouTubesta laskennan ohjevideoita. Väsyneessä päässäni höyrysin lapsenlailla, kun pääsykokeen viimeinen tehtäväosuus alkoi. Kirosin huonosti suunniteltua päivääni ja siitä johtuvaa keskittymiskyvyttömyyttä. Olin aivan varma, että suorituksesta tulisi ala-arvoinen.

Vaan elämä yllätti: marraskuussa 2020 sähköpostiini tipahti tieto, että olin tullut valituksi Seinäjoen ammattikorkeakouluun tradenomin monimuoto-opintoihin pk-yrittäjyys-linjalle. Onnellinen itkuhan siitä tuli ja yhä olen kiitollinen päivittäin tästä mahdollisuudesta. Kiitollisuuden voimalla olen jaksanut opiskella monimuoto-opintoina päiväkotitöiden ohella lukujärjestyksen mukaisesti ja pärjään mainiosti (vaikka matematiikka ei edelleenkään ole herkkuani). ?

Henkilö istuu tietokone sylissään olohuoneen nojatuolissa.
Sanna opiskelee tradenomiksi monimuoto-opintoina päiväkotitöiden ohella.

Pk-yrittäjyyden linjasta valmistuu samanlailla tradenomiksi kuin muualtakin, mutta opintoihin on mahdollista sisällyttää enemmän ja syvällisempiä yrittäjyyden kursseja. Omaa yritystä on myös mahdollista kehittää koulutuksen ohella, jos sellainen on jo olemassa ja uuden perustamiseen saa kaiken avun. Omat haaveeni ovat kasvaneet. Leikittelen jo idealla, jospa tästä vielä jotenkin aloittaisin alusta ja saisin työhöni luovaa puolta lisää. Kymmenen vuotta sitten jätin muotoiluopintojen pääsykoetyöt viemättä. Voisinko kääntää aikaa ja toteuttaa silloisen unelmani? Olen jo kerännyt opintoihin paljon verkko- sekä digimarkkinoinnin kursseja vanhat haaveet mielessäni. Koulutus on sparrannut minut haaveilemaan unelmaduunista, ja toivottavasti pääsen vielä kertomaan teille, mitä mahtavaa tällä matkalla saavutankaan. Suosittelen hakemaan koulutukseen, vaikka ei aina olisikaan kristallinkirkasta näkemystä omista päämääristä. Vain kokeilemalla ja pyrkimällä eteenpäin voi löytää vastauksia.

Sanna Laine
SeAMKin opiskelijalähettiläs

Jos haluat kysellä mitä tahansa aiheesta, löydät minut somesta:

  • Instagram @laputtajasanna
  • LinkedIn linkedin.com/in/sanna-laine-laputtaja

 

Kuvat: Sanna Laine