Seitsemän vinkkiä ammattikorkeakouluun pyrkivälle | SeAMK Blogit

Seitsemän vinkkiä ammattikorkeakouluun pyrkivälle

Blogi:

Olen listannut alle seitsemän vinkkiä kaikille teille, jotka suunnittelette opiskelevanne ammattikorkeakoulussa. Olen listannut vinkit itse ja ne edustavat omia näkemyksiäni siitä, mikä ammattikorkeakouluopiskelussa on minun mielestäni olennaista.

1. Opiskele sitä, mikä sinua eniten kiinnostaa

Netistä löytyy paljon vertailuja eri alojen palkoista tai työllisyystilanteista. Lähimmät ystäväsi ja sukulaisesi voivat kannustaa sinua opiskelemaan jotain alaa tiettyjen syiden vuoksi. Nämä ovat asioita, jotka vaikuttavat sinun valintoihisi ja asenteisiisi tulevan urasi suhteen. Muista kuitenkin, että sinä teet lopullisen valinnan siitä, mitä haluat elämässäsi tehdä. Ulkopuoliset voivat antaa hyviä näkemyksiä ja niitä kannattaa kuunnella täydellä vakavuudella, mutta lopulta sinä teet itse ratkaisun. Kannustankin sinua opiskelemaan juuri sitä, mikä sinua eniten kiinnostaa ja motivoi. SeAMKissa on mahdollista hankkia osaamista ja kokemusta oman koulutusalan lisäksi myös muilta aloilta. Vaikka oman alasi työllisyystilanne ja palkkataso ei tilastoissa näyttäisikään kovin hyvältä, niin motivoituneelle ja osaavalle työntekijälle löytyy kyllä kysyntää.

2. Ole vastuullinen opiskelija

Koulutus ei ole ilmaista, vaikka sinun ei tarvitse suoraan koulutuksesta maksaakaan – sen maksaa nimittäin ”joku muu”. Suomen koulutusjärjestelmä on vertaansa vailla ja antaa kaikille tasavertaisen mahdollisuuden opiskella varallisuustilanteesta huolimatta. Ammattikorkeakoulujen rahoitus riippuu vahvasti siitä, miten hyvin opiskelijat suoriutuvat opinnoistaan. On siis toivottavaa, että jos ja kun sinulle koulutuspaikka myönnetään, suhtaudut siihen riittävällä vakavuudella ja kunnioituksella. Korkeakoulussa olet itse vastuussa itsestäsi. Pyri siis siihen, että opintosi etenevät aikataulussa. Sen myötä pääset itsekin ajoissa työelämään käsiksi. Tämä hyödyttää niin kouluasi, opiskelutovereitasi ja ennen kaikkea sinua itseäsi.

3. Haasta itsesi ja tartu mahdollisuuksiin

Ensisijainen tehtäväsi korkeakoulussa on suorittaa koulutusohjelmaasi kuuluvat opinnot määrätyssä ajassa läpi. Opiskeluaika SeAMKissa on kuitenkin paljon muutakin kuin vain pakollisten opintojen suorittamista. Opiskelijoilla on mahdollisuus esim. lähteä vaihtoon tai työharjoitteluun ulkomaille, hakeutua mukaan opiskelijakunnan toimintaan ja yhteiseen päätöksentekoon sekä osallistua erilaisiin seminaareihin tai tilaisuuksiin. Kun kerran olet korkeakoulussa, kannattaa näitä ainutlaatuisia mahdollisuuksia hyödyntää. Kun opintojen jälkeen haet töitä, kaikki kokemus on vain plussaa. Mukavuusalueelta poistuminen kehittää ja palkitsee. Aika on kuitenkin rajallista, joten muista, että kaikkea ei ole mahdollista tehdä. Ensisijainen tehtäväsi on kuitenkin hoitaa opinnot kunnialla läpi.

4. Kysy ja kyseenalaista

Yksi keskeinen asia, jota korkeakouluissa opetetaan, on lähdekriittisyys. Maailmaan mahtuu monenlaista tietoa – sekä oikeaa että väärää. Älä usko kaikkea ensikuulemalta, vaan suhtaudu asioihin kriittisesti. Harvoilla asioilla on vain yhtä totuutta. Kyseenalaista kaikki, mitä sinulle sanotaan – tietenkin hyvien tapojen mukaisesti. Oppitunnit, luennot ja seminaarit ovat mahtava tilaisuus kysyä, kyseenalaistaa ja haastaa.

5. Luo verkostoja

Et millään voi osata ja muistaa kaikkea, mitä sinulle opetetaan. On siis tärkeää tuntea ihmisiä, jotka työskentelevät mahdollisesti samanlaisten ongelmien parissa. Verkostojen avulla löydät varmasti tukea elämäsi eri haasteisiin, olivat ne sitten ammatillisia tai jotain muuta. Kannattaa tuntea joku, joka tietää, miten ongelma ratkotaan.

6. Huolehdi itsestäsi ja kavereistasi

Opiskelijan arki voi tuntua joskus kiireiseltä ja jopa raskaalta. Muista huolehtia siitä, että elämäntapasi ovat kunnossa ja saat riittävästi lepoa. SeAMKissa ja Seinäjoen seudulla on lukuisia mahdollisuuksia harrastaa esim. ryhmäliikuntaa ja retkeilyä. SeAMKissa on toimiva opiskelijaterveydenhoito, jonka apuun kannattaa turvautua, jos vähänkin siltä tuntuu.

7. Nauti opiskelijaelämästä

Elämä ei saa olla liian vakavaa. Opiskeluaika on ainutlaatuinen ja ikimuistoinen kokemus, josta kuuluu nauttia. Hyvä tasapaino opiskelun ja hauskanpidon välillä takaa sen, että muistelet tulevaisuudessa varmasti hyvillä mielin omaa opiskeluaikaasi. Kun astut koulun ovista sisään ensimmäisen kerran, muista, että sinulla on edessä paljon hienoja kokemuksia. Opiskelijakunta järjestää mm. alkoholittomia liikunta- ja hengailutapahtumia sekä railakkaita bileitä Seinäjoen yökerhoissa. Jokaiselle löytyy varmasti mieleinen tapa viettää ansaittua vapaa-aikaa opintojen ohella.

Samuli Juurakko
juurakko.samuli@gmail.com
045 2042 963