“Seinäjoki ja Etelä-Pohjanmaa tuntuivat heti alusta saakka hyvältä ja kotoisalta paikalta” | SeAMK Blogit

"Seinäjoki ja Etelä-Pohjanmaa tuntuivat heti alusta saakka hyvältä ja kotoisalta paikalta"

Blogi:
Henkilö istuu läppäri sylissään keltaisessa nojatuolissa.
Waltteri Neuvosen mukaan tradenomiopintojen työelämäpainotteisuus antaa todella hyvät eväät käytännön työelämään.

Olen Waltteri Neuvonen, kotoisin Kokemäeltä. Nykyisin asun Raumalla, aivan eteläisessä Satakunnassa. Työskentelen assistant controllerina kiinteistöautomaatiolaitteita valmistavassa Ouman Oy:ssä. Päätyötehtäviini kuuluvat laskutus sekä kuukausittainen talouslukujen raportointi ja analysointi.

Peruskoulun ja lukion suoritin kotikaupungissani Kokemäellä. Aloitin opinnot Seinäjoen ammattikorkeakoulussa vuoden 2016 syksyllä ja valmistuin keväällä 2020 johtamisen ja liiketoiminnan kehittämisen tradenomiksi. Tulin opiskelemaan Seinäjoelle lukion suorittaneena ja juuri armeijasta päästyäni. Kiinnostus Seinäjokea ja tradenomiopintoja kohtaan heräsivät armeija-aikana pohtiessani mahdollisia jatko-opintovaihtoehtoja.

Sukuni on kotoisin Etelä-Pohjanmaalta ja halu asua sekä opiskella sukuni juurilla alkoi tuntumaan oikealta vaihtoehdolta. Seinäjoki oli minulle entuudestaan melko tuntematon kaupunki ja vaikken ollutkaan koskaan aikaisemmin asunut Etelä-Pohjanmaalla, tuntui se heti alusta saakka hyvältä ja kotoisalta paikalta. Olen kuitenkin lapsuudessani ja nuoruudessani viettänyt paljon aikaa perheeni kesämökillä Seinäjoen naapurikunnassa Alavudella. Myös iso osa sukulaisistani asuu Etelä-Pohjanmaalla.

Halu oppia yrityselämästä ja maailmantaloudesta

Yrityselämä, maailmantalous ja kaikki siihen liittyvät asiat ovat aina kiinnostaneet minua ja siksi tradenomitutkinto tuntuikin juuri minulle sopivalta. Halusin erityisesti oppia siitä, miten erikokoiset yritykset toimivat, kuinka niitä johdetaan nykyaikaisin menetelmin ja miten maailman taloustilanteet näkyvät eri toimialoilla toimivissa yrityksissä.

Myös tradenomiopintojen kansainvälisyys, monipuolisuus ja muokattavuus haluamaani suuntaan tekivät siitä todella hyvän vaihtoehdon minulle. Lisäksi minua houkuttelivat laaja-alaiset työskentelymahdollisuudet eri aloilla sekä tradenomien yleisesti hyvä työllisyystilanne.

Vaihto-opiskelu kasvatti sekä henkisesti että ammatillisesti

Paras muistoni tradenomiopinnoista oli vaihto-opiskelujakso, jonka suoritin vuosina 2018-2019. Olin vaihdossa Sveitsin pääkaupungissa Bernissä, Berner Fachhochschulessa. Bernissä vietetty lukukausi antoi minulle paljon kaivattua kokemusta kansainvälisyydestä ja siitä, miten tavallisen arjen saa pyörimään itselle täysin vieraassa maassa. Niinkin lyhyessä ajassa vaihto-opiskeluaika kasvatti minua henkisesti sekä ammatillisesti todella paljon.

Olen aina ollut kiinnostunut matkustamisesta sekä erilaisista kulttuureista ja ympäristöistä tulevien ihmisten kanssa työskentelystä. Vaihto-opinnot ja pari lyhyempää intensiivikurssia Saksan Aschaffenburgissa sekä Romanian Bukarestissa takasivat riittävän annoksen tuota kansainvälistä toimintaympäristöä, mikä itseasiassa on nykyisessä työssäni hyödyttänyt minua paljon. 

Opinnoista voi rakentaa omannäköisensä kokonaisuuden

Seinäjoen ammattikorkeakoulussa opiskelu oli yksi elämäni parhaimpia päätöksiä. SeAMKin opetustaso, kurssit ja opetustilat ovat todella laadukkaita, nykyaikaisia ja ne antavat oikeasti hyvät lähtökohdat sekä perustiedot työelämään. Opetushenkilökunta on erittäin ammattitaitoista. He kuuntelevat ja auttavat mielellään ongelmatilanteissa. Nämä asiat ovat sellaisia, jotka pitävät opiskelumotivaation korkealla tasolla valmistumiseen saakka.

Opinnoistaan voi rakentaa omannäköisen kokonaisuuden sekä saada neuvontaa ja tukea omien valintojen kanssa. Tradenomiopinnot ovat työelämäpainotteisia, mikä näkyy esimerkiksi ensimmäisen vuoden opintojen virtuaaliyrityskokonaisuudessa. Tämä antaa mielestäni todella hyvät eväät käytännön työelämään.

Näiden asioiden vuoksi SeAMKia voikin suositella opiskelupaikaksi lähes kenelle tahansa ammattikorkeakoulututkinnoista kiinnostuneelle. Opiskelukaupunkina Seinäjoki ansaitsee täydet pisteet. Kasvava ja kehittyvä kaupunki sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella ja sieltä löytyy kaikki tarpeellinen hyvään elämään. Opiskelijakulttuuri siellä on hyvinvoiva ja perinteikäs.

Luo itsellesi verkostoa jo opiskeluaikana

Muutama vinkki nykyisille ja tuleville opiskelijoille: luo jo opiskelujen aikana itsellesi verkostoa, josta saattaa olla työelämässä hyötyä. Rakenna opinnoistasi sellainen kokonaisuus, joka koostuu kursseista, jotka kiinnostavat sinua itseäsi ja joista koet eniten olevan hyötyä omalla urallasi. Ja ehkä omasta mielestäni se tärkein asia: lähde mukaan kokeilemaan kaikkea uutta ja mene oman mukavuusalueesi ulkopuolelle. Haasta itseäsi.

Mikäli mielessäsi on käynyt edes pienikin ajatus vaihto-opiskelusta, lähde ehdottomasti! Vaihto antaa sinulle sellaista perspektiiviä niin opiskeluun kuin muuhunkin elämään, jollaista et voi saada mistään muualta. SeAMK tarjoaa erittäin korkeatasoiset puitteet lähteä rakentamaan juuri sinun näköistäsi työuraa.

Waltteri Neuvonen
Tradenomi (AMK), liiketalous
SeAMK Alumni