SeAMKista valmistuneen Janette Lepistön elämässä vuorottelevat työ ja urheilu | SeAMK Blogit

SeAMKista valmistuneen Janette Lepistön elämässä vuorottelevat työ ja urheilu

Blogi:
Yhdistelmä kahdesta kuvasta. Vasemmalla puolella nuori nainen terveydenhoitajan työasussa, oikeanpuoleisessa kuvassa sama nainen kannattelee keihästä olkapäillään.
Janette Lepistö näkee hoitoalalla paljon mahdollisuuksia jatkaa oppimista ja kehittyä ammattilaisena. Ensin hän aikoo katsoa kuitenkin urheilu-uran tuomat mahdollisuudet.

Lehtimäeltä kotoisin oleva ja nykyään Alajärven Luoma-aholla asuva Janette Lepistö aloitti terveydenhoitajan opinnot SeAMKissa tammikuussa 2013. SeAMK valikoitui opiskelupaikaksi ennen kaikkea hyvän sijainnin ansioista.

“Seinäjoella on hyvät urheilumahdollisuudet ja Kuortaneen urheiluopistokin oli sopivan lähellä”, Lepistö toteaa.

Näillä asioilla oli suuri merkitys, sillä keihäänheitto on kuulunut kiinteänä osana Janeten elämään jo reilun 13 vuoden ajan. Toki urheilu on aina ollut lähellä Lepistön sydäntä. Nuorempana Janette on kokeillut hyvällä menestyksellä myös muun muassa hiihtoa ja korkeushyppyä kunnes sitten keihäs vei mennessään. Kilpailemisen keihäässä Janette aloitti jo 14-vuotiaana.

“Opiskelu oli tietysti joiltain osin rankkaa pitkien opiskelupäivien ja välillä haastavien työharjoitteluiden vuoksi, mutta esimerkiksi lääkäriluennot ja erilaisten asiantuntijoiden luennot sekä työpaikkavierailut toivat mukavaa vaihtelua opiskeluun”, hän kertoo ja jatkaa:

“Terveydenhoitajakoulutukseen sisältyvät opinnot ovat niin monipuolisia, ettei asiaan tai aiheisiin ehtinyt kyllästyä”

Kun Janetelta kysyy mikä opinnoissa oli parasta, niin vastaus oli selvä.

“Ryhmämme yhteenkuuluvuus ja yhteishenki oli hyvä. Se helpotti opiskelua huomattavasti, kun ei tarvinnut ”yksin puurtaa” ja kaikki auttoivat toisiaan.”

“SeAMKista saa valtavasti välineitä omaan ammattiin kasvamiseen ja kehittymiseen, löytää uusia näkökulmia asioihin ja saa paljon uusia tuttavuuksia ja jopa loppuelämän ystäviä. SeAMK tarjoaa hyvät lähtökohdat tulevalle työuralle”, Lepistö jatkaa.

SeAMKin terveydenhoitajan opintotarjonta sisältääkin laajan kokoelman hoitotyöhön, lääkehoitoon, eettisyyteen, vuorovaikutukseen ja johtamiseen sekä päätöksentekoon liittyviä opintoja. Teknologian hyödyntäminen hoitotyössä on myös yksi opintojen keskeisimpiä alueita.

Terveydenhoitaja työelämässä

Neljän vuoden opintojen jälkeen Janette Lepistö valmistui joulukuussa 2016 sairaanhoitajaksi ja terveydenhoitajaksi.

“Sain SeAMKista hyvän ammatin ja hyvät lähtökohdat aloittaa työura sairaanhoitajana ja terveydenhoitajana. Opinnot ja erityisesti työharjoittelut toivat luottamusta omaan osaamiseen ja itseen ja siten myös lisää uskallusta lähteä työskentelemään erilaisissa työtehtävissä.”

“Muistelen edelleen lämmöllä erityisesti fysiologian ja anatomian opintoja. Olen aina ollut kiinnostunut siitä, miten monimutkainen elimistömme toimii ja miksi se toimii juuri niin”, Lepistö toteaa.

SeAMKin terveydenhoitajan opinnoissa opitaankin ennaltaehkäisemään, edistämään ja ylläpitämään terveyttä, sekä hoitamaan ja kuntouttamaan sairastuneita. Terveydenhoitajana saa ajatella kriittisesti, tehdä itsenäisesti päätöksiä ja ottaa vastuuta. Asiakkaiden voimavarojen kehittäminen, itsehoito ja kyky elää terveellisesti ovat alan kulmakiviä.

Valmistumisen jälkeen Janette Lepistö on työskennellyt Järvi-Pohjanmaalla terveyskeskuksen kiirevastaanotolla, hoitajavastaanotolla, kouluterveydenhoitajana sekä kotihoidossa.

Tällä hetkellä Janette Lepistön elämässä pääpaino on keihäänheitossa ja Janette haluaa nähdä mitä urheilu-uralla on mahdollista saavuttaa. Ja paljon Janette on jo tähän mennessä saavuttanutkin. Suomenmestaruusmitaleja keihäänheitosta löytyy nuorten sarjoista kahdeksan, joista kolme on kultaa. Juniori-ikäisenä hän on edustanut Suomea myös EM-kisoissa.

Loukkaantumiset ovat hidastaneet vauhtia useamman kerran, mutta erilaiset loukkaantumiset taitavat jossain määrin olla lähes kaikkien urheilijoiden arkeen kuuluva asia. Viime kesänä Lepistö heitti ennätyksensä keihäässä ja kesän tilastoissa hän oli sillä tuloksella Suomessa naisten kolmas. Hyvin alkaneen kisakauden keskeytti valitettavasti leikkausta vaatinut vamma.

“Työn ja urheilun yhdistäminen on haastavaa. Työ tuo hyvää vaihtelua urheilulle ja toisin päin. Vaikkakin tällä hetkellä pääpanostus on urheilussa, on mukavaa käydä välillä tekemässä pidempää tai lyhyempää ”keikkaa” töissä. Sen puolesta terveydenhoitajan ja sairaanhoitajan ammatti onkin hyvä, koska töitä kyllä löytyy, jos niitä haluaa tehdä. Sosiaali- ja terveysala työllistää hyvin”, hän toteaa.

“Hoitoala on niin laaja, että myös jatkomahdollisuuksia on aivan valtavasti. Erikoissairaanhoidon puoli voisi olla seuraava, johon voisin nähdä itseni hakeutuvan tutustumaan ja työskentelemään… mutta katsotaan ensin, kuinka kauas saan keihästä heitettyä”, toteaa Janette hymyillen.

Janette Lepistö lähettää etähalaukset kaikille SeAMKIn opiskelijoille ja henkilökunnalle ja jaksamista kaikille tänä korona-aikana!

Teksti:

Marjo Vistiaho
Korkeakouluasiamies
SeAMK Maakuntakorkeakoulu