Rauhootu ny! Lasten rauhoittumistaitojen tukeminen varhaiskasvatuksessa | SeAMK Blogit

Rauhootu ny! Lasten rauhoittumistaitojen tukeminen varhaiskasvatuksessa

Blogi:
Tyyni meri.

Moni muistaa katsoa kalenteria, suunnitella pitkälle ennalta ja ehtii aina aikataulussa, mutta kuinka moni muistaa pysähtyä? Kuinka moneen mieleen jäävät kevään ensimmäiset linnut ja syksyn viimeiset kukat? – Tomi Parkkinen –

Muistatko sinä pysähtyä kiireellisen arjen keskellä?

Osaatko pysähtyä? Tiedätkö rauhoittumisen olevan tärkeä taito, jota kannattaisi jo lapsena harjoitella?

Varhaiskasvatuksen täydentävissä opinnoissa teimme kehittämistehtävän liittyen rauhoittumistaitojen tukemiseen varhaiskasvatuksessa. Rauhoittumistaitojen kehittymisen kannalta on tärkeä ymmärtää erilaisia tunteita ja sitä, miten ne saattavat vaikuttaa tekojemme tai käytöksemme taustalla. Tunteiden ymmärtäminen, käsitteleminen ja sääteleminen puolestaan edellyttää tunnetaitojen opettelemista.

Rauhoittumistaidot ovat osa itsesäätelytaitoja ja niitä voi harjoitella jo lapsena, mutta myös aikuisena voi näitä taitoja vielä kehittää. Varhaiskasvatuksessa aikuisen rauhoittumistaidoilla on suora yhteys lasten rauhoittumistaitojen kehittymiseen. Lapsi katsoo mallin sinulta. Lasten rauhoittumistaitojen tukemisessa nousi mielestämme esiin muutama erityisen huomioitava asia.

Harjoittele rauhallisella hetkellä valmis toimintamalli muistiin. Rauhoittumistaitojen opettelun kannalta on tärkeää, että niitä harjoitellaan rauhallisella hetkellä. Silloin, kun tilanne ei ole päällä. Pieniä rauhoittumisen hetkiä olisi hyvä sisällyttää jokaisen päivän toimintoihin mukaan.

Pienin askelin eteenpäin. Opettelussa kannattaa edetä vähän kerrallaan lapsen iän, kiinnostuksen ja kehitystason mukaisesti.

Kokeilun kautta. Yhdellä toimii yksi keino, toisella toinen. Kokeilemalla selviää, mikä on juuri tälle lapselle sopiva tapa.

Tunnista omat tunteesi. Ole tietoinen siitä, mikä saa sinut kiihtymään tai menettämään malttisi, mitä tunnet ja miksi? Miten itse rauhoitut?

Ole läsnä. Auta lasta tunnistamaan ja säätelemään tunteitaan, ole läsnä rauhoittumisen apuna. Myönteisiä tunteita tulisi huomioida runsaasti arjen keskellä, sillä niiden avulla ja kannustamisella vahvistetaan lapsen positiivista tunnetilaa. Myönteiset tunteet puolestaan auttavat selviämään negatiivisista tunteista ja näin ovat apuna myös rauhoittumisen hetkellä.

Kehittämistehtäväämme liittyvänä tuotoksena kokosimme vinkkivihon, jonka tavoitteena on antaa kasvattajille vinkkejä erilaisista, helposti toteutettavista rauhoittumisharjoituksista. Rauhoittumishetken tai harjoituksen voi ottaa osaksi ohjattua toimintatuokiota esimerkiksi aamuhetkellä, sillä rauhoittumista kannattaa harjoitella päivittäin. Toivomme, että työmme innostaa kasvattajia kokeilemaan näitä harjoituksia ja hankkimaan itsenäisesti lisää harjoituksia arkeen lasten kanssa. Harjoituksia on saatavilla runsaasti ja vinkkivihossa on vain pieni osa, mutta halusimme kerätä siihen ”maistiaisia” eri tyylisistä harjoituksista.

Kannattaa kokeilla rauhoittumisharjoituksia eikä vaan sanoa, että rauhootu ny!

Annika Lakaniemi ja NeeaTakaluoma
VAKA19

Tästä linkistä pääset tutustumaan kehittämistyöhömme (pdf) »

 

Kuvat: Pixabay

 

1.9.2019 jälkeen sosionomiopintonsa aloittaneet voivat työskennellä varhaiskasvatuksessa varhaiskasvatuksen sosionomi -nimikkeellä. (Varhaiskasvatuslaki 540/2018).