Rakennusmestarin uratarina | SeAMK Blogit

Rakennusmestarin uratarina

Blogi:

Juhana Paavola on valmistunut SeAMKista keväällä 2020 rakennusmestariksi. Hän sai töitä lähes heti valmistumisen jälkeen Alavuden kaupungilta. Juhana teki aluksi muutaman kuukauden ajan teknisen avustajan tehtäviä rakennusvalvonnassa, ja nyt hän työskentelee rakennustarkastajan virassa kaupungin ympäristöpalvelujen osastolla.

Juhanan työtehtäviin kuuluu monipuolisesti opastusta ja neuvontaa esimerkiksi rakennusteknisiin ja maankäytöllisiin asioihin liittyen sekä lupien valmistelua, käsittelyä ja päätöksien tekoa. Lisäksi hän tekee monipuolisesti viranomaisasioita, esimerkiksi rakentamisen valvontaa, kiinteistörekisterin ylläpitoa sekä töitä kaavoituksen parissa. Työ on Juhanan mielestä sopivasti sekä toimistotyötä että liikkumista maastossa ja rakennustyömailla.

– Jokainen työpäivä on erilainen. Aina riittää perustehtäviä hoidettavaksi, mutta työpäivä muodostuu ja rytmittyy sen mukaan, minkälaisia yhteydenottoja asiakkailta tulee. Työssäni tarvitaan teknistä osaamista lähinnä tiedon muodossa, ei niinkään fyysistä tekemistä. Toki oma tekninen tieto ja taito on kertynyt hyvin pitkälti juuri tekemisen parissa rakennustyömailla. Rakennusmestarin tutkinto antoi pätevyyden, Juhana kertoo.

Ennen rakennusmestarin opintoja Juhana oli jo kouluttautunut agrologiksi ja sitä ennen metsäluonnonhoitajaksi.  Nykyisessä työssä Juhana on monella tapaa mukana maankäyttöön liittyvissä asioissa. Hän on myös jatkuvasti yhteydessä eri hallinnonalojen ja pelastuslaitoksen kanssa sekä esimerkiksi Ely-keskuksen ja Maanmittauslaitoksen kanssa.

– Verkostoituminen ja yhteistyö ovat keskeisiä taitoja nykyajan työelämässä. Yksin ei pärjää, vaan työssä tarvitaan päivittäin muiden tahojen apua ja tietämystä sekä yhteistyötä, Juhana summaa.