Päivä liiketalouden harjoittelussa | SeAMK Blogit

Päivä liiketalouden harjoittelussa

Blogi:
Raitaiset villasukat jalassa.
Harjoittelun jokaisena päivänä itselläni on aina villasukat jalassa toimistolla, kun muilla on sisäkengät. Idea on vapaasti käytettävissä, jalat eivät hikoa eikä nilkkoihin tule kylmä.

Pidin SeAMKin Instagramin stoorissa My Day-tyyppisen päivän harjoittelusta ja sitä oli kyllä mukava tehdä! Stories-osiossa videot pysyvät kuitenkin vain 24 tuntia, joten ajattelin, että olisi hyvä kirjoitella tekstiksikin siitä, millainen päivä liiketalouden harjoittelussa oli. Opiskelen kolmatta vuotta liiketaloutta ja olen harjoittelussa Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupalla marketkaupan resurssisuunnittelussa, ja työnkuvaani kuuluu työvuorosuunnittelu, jonka parissa menee eniten aikaa, mutta olen päässyt tekemään lyhyen projektin myös HR:lle.

Jokainen harjoittelupäivä viikolla alkaa aika samalla lailla. Herään seitsemältä ja syön jokaisena aamuna aamupalaa, koska muuten ei aamulla ennen lounasta saisi mitään aikaiseksi. Tein myös kyselyn siitä, kuinka moni SeAMKin seuraajista syö aamupalaa, ja vastanneista 76% syö aamulla aamupalaa, hyvä te! Työpäivä alkaa kahdeksalta ja ensimmäisenä katson sähköpostit, jotka ovat tulleet edellisen illan ja aamun aikana ja jos siellä on jotain kiireellistä, niin tartun niihin ensimmäisenä. Jos sähköpostiin ei ole tullut mitään, niin siirryn työvuorosuunnittelun pariin. Päivän rakenne muuttuu aina sitä mukaan, millaisia tilanteita työpäivän aikana tulee eteen, eli kaikki päivät eivät ole samanlaisia, mikä on vaan hyvä juttu.

Lounaalle saa mennä päivän aikana siinä kohtaa, kun vain ehtii, mutta itse olen pyrkinyt siihen, että käyn syömässä klo 11 aikaan. Teen töihin ruuat itse kotona, sillä se tulee halvemmaksi kuin käydä Prisman ravintolamaailmassa joka päivä. Tajusinkin torstaina lounaalla, että olen syönyt pääasiassa kanaa, riisiä ja kasviksia 15 viikkoa putkeen, eli aika lailla koko harjoittelun ajan. Työpäivä loppuu neljältä, ja töiden jälkeen suuntaan yleensä suoraan kotiin sohvalle katsomaan Netflixiä. Itse pidän siitä, että työaika on klo 8-16 ja työpäivät maanantaista perjantaihin, sillä viikonloput ovat vapaata ja iltaisin on aikaa vapaa-ajalle.

Harjoittelua on jäljellä viisi viikkoa, ja parasta on ollut se, että saan tehdä juuri niitä samoja juttuja, kuin mitä muut samassa tiimissä olevat tekevät. Olen harjoittelun aikana oikeasti pystynyt näyttämään mihin pystyn ja näyttämään mitä osaan ja mitä olen koulussa oppinut. Päivän aikana laitoin stooriin kysymysboxin, johon tulikin päivän aikana kolme kysymystä, josta yksi oli ”Millainen sun työpäivä on?” ja siihen vastasinkin pidemmin tuossa yllä. Alla on vastaus kahteen muuhun kysymykseen.

Oliko harkkapaikka helppo löytää?

”Sanoisin että joo ja ei. Mulle vaikeinta oli pohtia, että missä ja minkä parissa haluaisin harjoittelun tehdä. Kun vihdoin päätin, että mistä paikkaa kyselen, niin monesta paikassa vastaus oli, että palaan asiaan, mutta siihen ei ikinä palattu. Onneksi päätin mennä TE-toimiston rekrymessuille ja rohkaistuin kysymään Eepeen pisteellä harjoittelupaikkaa ja haastattelun jälkeen paikka irtosi. Ja tähän olen ollut enemmän kuin tyytyväinen!”

Mitä suunnitelmissa valmistumisen jälkeen?

”Valmistumisen jälkeen olisi kiva löytää vakituinen työpaikka esimerkiksi henkilöstöhallinnon parista ja samalla täydentää ja kehittää omaa osaamistaan koulutuksilla. Myös maisterintutkinto on haaveissa!”

Siiri Kontteli
liiketalouden opiskelija
SeAMKin opiskelijalähettiläs