Oskari toimii varaosapäällikkönä | SeAMK Blogit

Oskari toimii varaosapäällikkönä

Blogi:
Mies seisoo seinää vasten valkoinen paita päällään.
Varaosapäällikkö Oskari Korhosen työ on monipuolista ja tehtävässä pystyy hyödyntämään laajalti opiskelujen aikana opittuja taitoja.

Oskari Korhonen on 25-vuotias konetekniikan insinööri Tuusulasta. Hän valmistui Seinäjoen ammattikorkeakoulusta keväällä 2019 konetekniikasta suuntautuen auto-ja työkonetekniikkaan. Tällä hetkellä Oskari työskentelee varaosapäällikkönä Machinery Oy:llä Cummins- ja Kubota-moottoreiden sekä Allison-vaihteistojen maahantuonnissa Vantaalla.

– Ennen insinööritutkintoa suoritin autoalan perustutkinnon Keravan ammattikoulussa, jonka toisella luokalla kiinnostukseni jatkokouluttautumiseen heräsi. Toin kiinnostukseni ilmi myös opettajille, jotka osasivat hyvin ohjata minua oikeaan suuntaan esimerkiksi valinnaiskursseja valittaessa, Oskari kertoo.

Oskarin työnkuvaan Machinery Oy:llä kuuluvat muun muassa tilaus–toimitus-ketjun hallinnointi, tuotehinnoittelu, asiakasprojektit sekä budjettien laadinta. Oskari kertoo pyrkivänsä työskentelemään paljon myös asiakasrajapinnassa, mikä näin korona-aikana on ollut osittain haastavaa. Varaosatiimiin kuuluu Oskarin lisäksi kaksi varaosamyyjää sekä kenttämyyntipäällikkö, joiden lähiesimiehenä hän toimii.

– Koen työni olevan tärkeää ja merkityksellistä. Toimitamme moottoreita kotimaisille koneenrakentajille, jolloin heille on taattava paras mahdollinen tuki myös moottoreiden varaosien toimituksissa. Toimintaamme ohjaavat myös valmistajien tärkeät arvot, kuten kestävä kehitys sekä ympäristöystävällisyys, Oskari summaa.

Oskarin tiimi tekee esimerkiksi varaosien tehdaskunnostusprosesseja, jolloin vaurioituneet osat toimitetaan valmistajalle ja komponentti rakennetaan uudelleen toimivaksi. Dieselmoottoreiden on noudatettava viimeisimpiä päästömääräyksiä, jolloin myös jälkikäsittelylaitteiden rooli on varaosatoiminnassa erittäin tärkeä.

– Työni on melkoisen monipuolista ja varaosapäällikön tehtävässä pystyy hyödyntämään laajalti opiskelujen aikana opittuja taitoja. Työni kannalta tärkeitä kursseja olivat ehdottomasti moottorioppi, teollisuustalous sekä henkilöstöjohtaminen. Maahantuonnissa työskenneltäessä myös päämiessuhteiden ylläpito ulkomaille on avainroolissa. Tämä ilmenee työssäni kuukausittaisina palavereina sekä päivittäisinä sähköpostikeskusteluina. Kiiretilanteessa myös suora soitto päämiehelle on yleistä. Cumminssin päämies sijaitsee Belgiassa ja Kubotan taas Englannissa. Myös organisaatiomme sisällä toimitaan laajalti yhteistyössä eri alojen osaajien kanssa. Myyntityössä myös markkinointi on äärimmäisen tärkeää, minkä vuoksi markkinointiosasto on mukana useissa projekteissani, Oskari valottaa.

Oskari suosittelee lämpimästi tekniikan alaa, sillä työllisyystilanne on hyvä sekä kotimaassa että ulkomailla, ja alalle kaivataan jatkuvasti uusia innokkaita tulevaisuuden osaajia.

– Voisin sanoa, että tekniikan ala sopii jokaiselle, sillä mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Jo opiskelujesi aikana pystyt suuntautumaan sinulle mielenkiintoisiin projekteihin ja ne saattavat poikia jopa ensimmäisen työpaikkasi, kuten kävi omalla kohdallani. Valmistumisesi jälkeen pystyt työskentelemään niin uustuotannossa kuin jälkimarkkinoinnissa sekä työkoneiden ja ajoneuvojen parissa. Valinta on sinun!, toteaa Oskari.