Opiskelija-aktiivitoiminnassa pidetään hauskaa ja ajetaan muiden etuja | SeAMK Blogit

Opiskelija-aktiivitoiminnassa pidetään hauskaa ja ajetaan muiden etuja

Blogi:
Tomi Salminen (Kuvaaja Sami Huhtakangas)

Tomi Salminen opiskelee kulttuurituotantoa Seinäjoen ammattikorkeakoulussa vasta toista vuottaan, mutta on siitä huolimatta ehtinyt osallistua jo monenlaiseen opiskelija-aktiivitoimintaan. Ansioluettelosta löytyy mm. oman koulutusalan opiskelijayhdistyksen puheenjohtajuus sekä opiskelijakunnan kulttuurityöryhmän jäsenyys. Miehellä riittää kuitenkin helposti energiaa tähän kaikkeen, kun tekeminen on mielekästä ja ennen kaikkea mukavaa.

SeAMKin kulttuurialan edistämisyhdistys Kutu Ry on kulttuurialan oma opiskelijayhdistys. Yhdistys toimii Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta SAMOn alayhdistyksenä paikallisesti kulttuurialan opiskelijoiden hyväksi. Kaikki kulttuurituotannon opiskelijat ovat tervetulleita liittymään yhdistykseen, joka ei kerää jäsenmaksua.

Tomi toimi Kutu Ry:n hallituksen puheenjohtajana hallituskaudella 2017. Mutta mitä hallitustyöskentely tarkoittaa? ”Kutu Ry on virallinen, rekisteröity yhdistys, joten sillä on oltava laissa määrätty, toimiva hallitus. Hallitus päättää kaikista yhdistystä koskevista asioista sekä huolehtii alan opiskelijoiden edunvalvonnasta, järjestää heille vapaa-ajan aktiviteettejä ja näin pyrkii myös edistämään opiskelijoiden yhteisöllisyyttä”, Tomi tiivistää.

”Koulutusalan edunvalvonta tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että jos koulutuksessa jokin asia mättää, Kutu Ry:n hallitus on se taho, joka vie tiedon yksikön johtajille. Vapaa-ajan aktiviteeteistä taas voisin erikseen mainita erilaiset tapahtumat, joita järjestämme ympäri vuoden. Esimerkkeinä näistä tapahtumista on kulttuurin opiskelijoiden omat pikkujoulut ennen joulua, kevätrieha pääsiäisen aikaan sekä Toukopiknik toukokuussa. Hallitustyöskentely on siis monipuolista hommaa.”

Kutu ry:n pikkujoulut 2017 (Kuva: Nelli Malmivaara)

Mukana SAMOn kulttuurityöryhmässä

Tomi oli vuonna 2017 mukana Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta SAMOn kulttuurityöryhmässä, joka järjestää SAMOn omia tapahtumia ja juhlia, kuten vapun, lukukauden avajaiset ja pikkujoulut. Nyt kaudella 2018 Tomi on itse hallituksen jäsen ja vastaa kaikesta SAMOn tuottamasta kulttuurista ja tapahtumista sekä vetää tätä kulttuurityöryhmää.

”Opiskelijat tunnetusti pitävät bilettämisestä, mutta jonkun on myös järjestettävä ne juhlat. Useamman kokouksen, kaiken suunnittelun, askartelun ja muun järkkäilyn jälkeen tuloksena on bileet muille opiskelijoille. Sakuissa (SAMOn kulttuurityöryhmä) mukana oleminen tarkoittaa töiden tekemistä juhlien eteen, ei pelkästään hauskanpitoa,” Tomi täsmentää.

Onnistumisen kokemuksia ja uusia ystäviä

Miten Tomi sitten päätyi mukaan opiskelija-aktiivitoimintaan? ”Mietin sitä välillä itsekin!” Tomi naurahtaa. ”Olin jo heti SeAMKissa aloittaessani kiinnostunut opiskeluiden ohella tehtävästä muusta toiminnasta, ns. ylimääräisestä kivasta, jossa voi kavereiden kanssa tuottaa aktiviteetteja muita opiskelijoita varten. Minua kiinnosti myös tätä kautta saatava kokemus yritys- ja yhdistystoiminnasta, josta on varmasti hyötyä niin opiskeluiden aikaan kuin työelämässäkin. Jo silloin syksyllä oman alan hallitustoiminta tuli puheeksi erään silloisen hallituksen jäsenen kanssa ja kiinnostuin lisää. Olen aiemmin harrastanut teatteria ja muuta yhteisöllistä toimintaa ja luonteeltani sanavalmis, aktiivinen ja kunnianhimoinen. Niinpä päätin hakea Kutu Ry:n puheenjohtajan paikkaa ja tulin valituksi tehtävään.”

Eikä Tomi ole katunut yhdistystoimintaan mukaan lähtemistä. ”Opiskelijayhdistystoiminta on rikastuttanut opiskeluaikaani todella paljon. Parasta on ollut kaikki kokemus, jota olen saanut, mutta ennen kaikkea yhteisöllisyys ja uudet ihmissuhteet, joita olen yhdistystoiminnan kautta luonut. Olen saanut uusia ystäviä ja verkostoitunut saman mielisten, aktiivisten ihmisten kanssa. En osannut odottaakaan, kuinka hyvin oman alan aktiivitoiminnan kautta verkostoituu myös muiden alojen opiskelijayhdistysten hallitusten ja opiskelijoiden kanssa. Myös onnistuneet tapahtumat kannustavat jatkamaan toiminnassa. Kun porukka viihtyy, on kaikki valmistelutyö ollut sen vaivan arvoista”, Tomi kertoo yhdistystoiminnan parhaista puolista.

Skimbalot 2018 (Kuva: Tuomas Pöllänen, Rapiditypixels)

Näin opiskelija-aktiivitoimintaan pääsee mukaan

Kutu Ry:n hallitukseen on mahdollista päästä mukaan syksyllä. Uusi hallitus valitaan aina syyskokouksessa. Kaikkien Kutu Ry:n jäsenten on mahdollista asettua ehdolle hallitushaussa, kuten myös äänestää hallituksen jäsenistä.

SAMOn kulttuurityöryhmään eli Sakuihin on mahdollista hakea aina tammikuun alussa, jolloin myös haastatellaan kaikki työryhmäpaikasta kiinnostuneet. Kiinnostuneiden joukosta valitaan sitten kulttuurityöryhmä. Kaikki SAMOn jäsenet voivat hakea mukaan. Erityistä tapahtumajärjestämisen kokemusta ei vaadita, kiinnostus asiaa kohtaan riittää.

Opiskelijayhdistyksen hallituksessa, opiskelijakunnan kulttuurityöryhmässä ym. opiskelija-aktiivitoiminnassa pärjäävät Tomin mukaan kunnianhimoiset, mutta epäitsekkäät, innokkaat ja idearikkaat tekijät, jotka pitävät tapahtumien ja muiden aktiviteettien järjestämisestä muille ihmisille ja haluavat edustaa muita opiskelijoita sekä ajaa heidän etujaan. Myös uteliaisuus, oma-aloitteisuus, rohkeus, avoimuus ja sosiaalisuus ovat hyödyllisiä piirteitä. Kyse on kuitenkin lopulta kivojen asioiden tekemisestä yhdessä, muita varten.

Teksti: Elina Sipilä, kulttuurituotannon opiskelija