“Olin aina ajatellut, etten halua sote-alalle - toisin kävi, ja pois en vaihtaisi” | SeAMK Blogit

“Olin aina ajatellut, etten halua sote-alalle - toisin kävi, ja pois en vaihtaisi"

Blogi:
Nuori nainen, jolla on tummat puolipitkät hiukset ja silmälasit, hymyilee.
Saana Riihiaho opiskelee geronomiksi.

Olen Saana Riihiaho, viimeisen eli kolmannen vuoden geronomiopiskelija. Opinnot olen aloittanut syksyllä 2020 ja tavoitteenani on valmistua jouluksi 2023. Olen alkujaan Oulusta, mutta muutaman mutkan kautta olen päätynyt asumaan Seinäjoelle jokunen vuosi sitten. Aiemmilta ammateiltani olen tanssinopettaja (AMK) sekä autokoulunopettaja. 

Päädyin hakemaan SeAMKiin, koska korona vaikeutti omaa silloista työtilannettani. Lisäksi tiesin jo etukäteen, etten tule eläkeikään asti työskentelemään aloilla, joihin minulla oli koulutus. Selasin kevään yhteishaussa olevia monimuoto-opintoja Seinäjoen ammattikorkeakoulusta. Monimuoto-opinnot olivat hyvä vaihtoehto, sillä tiesin käyväni töissä opintojen ohessa. Olin aina ajatellut, etten halua sote-alalle – toisin kävi, ja pois en vaihtaisi. En ollut ennen yhteishakua kuullut geronomiopinnoista, mutta ne herättivät mielenkiintoni välittömästi. Tulin valituksi pääsykokeen perusteella. 

Monimuotoisuus tuo vapautta aikatauluttaa omaa opiskelua. Toki määräpäivistä on hyvä pitää kiinni. Opinnot ovat todella monipuolisia, osa kursseista suoritetaan itsenäisesti ja osa taasen pareittain tai ryhmissä. Plussaa on myös mahdollisuus työskennellä opintojen ohella opiskelemallansa alalla ja siten kerryttää myös käytännön osaamista koulusta saatavan teoria osaamisen lisäksi. Opettajat ovat todella mukavia ja meidän opiskelijoiden ryhmähenki aivan parasta! 

Olen suorittanut kaikki harjoittelut, joista yhden harjoittelun suoritin opinnollistaen. Olen tehnyt työharjoitteluja julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektorilla. Harjoittelut ovat useimmiten poikineet myös työpaikan. Harjoittelupaikan saa itse valita opintojakson tavoitteet huomioiden, ja harjoittelupaikan saaminen on ainakin omalla alueellani ollut suhteellisen helppoa. 

Suosittelen geronomiopintoja SeAMKissa kaikille alasta kiinnostuneille. Geronomiopinnot antavat mahdollisuudet monenlaisiin työtehtäviin ja töitä riittää aivan varmasti. Vanhustyön osaamista voi myös yhdistää muihin aloihin, esimerkiksi kulttuuripuoleen, joten aiemmat ammatit eivät mene hukkaan!