Minä(kö) harkkaohjaajana
Tänä syksynä sain ihan ensimmäistä kertaa ikinä sanoa, että minulla on työntekijöitä. Minun nimeni luki sopimuksessa työnantajan kohdalla. Toki nytkin kyseessä oli ”vain” työharjoittelijoita, mutta työntekijöitä silti. He tulivat siis harjoitteluun Seinäjoki Entrepreneurship Society – SeiESille. Se oli varsin kutkuttava tunne, vaikka jo vuoden alussa toiminkin yhtäkkiä yhtäaikaisesti jonkin sortin esihenkilönä yli 30 ihmiselle erilaisten yhdistys- ja vapaaehtoistehtävieni kautta.
Monta kertaa tulikin mietittyä, miten ihmeessä minä opiskelijana voin ohjata muita opiskelijoita. Miksi kukaan luottaisi ammatillisen kehittymisensä minun käsiini? Lopulta tajusin kuitenkin, että tavallaan minulla oli monessa suhteessa paremmat valmiudet harjoittelun ohjaamiseen kuin monella työelämän edustajalla. Koska opiskelin samaa alaa harjoittelijoideni kanssa, minä tiesin tarkalleen, millaisia asioita heidän pitäisi päästä harjoittelussaan tekemään, millaista osaamista heiltä jo löytyy ja niin edelleen. Lisäksi oma työharjoitteluni oli vielä suhteellisen tuoreena mielessä, joten pystyin samaistumaan harjoittelijoihin paljon paremmin, kuin jo vuosia työelämässä olleet ohjaajat.
Olen itse ihminen, joka rakastaa haastaa itseään, sillä haasteiden kautta oppii äärettömän paljon niin alastaan kuin itsestäänkin. Siksi koinkin äärettömän tärkeäksi varmistaa, että harjoittelijani pääsisivät tekemään sopivan haastavia tehtäviä – ja nimenomaan niitä oikeita kulttuurituottajan tehtäviä. Monessa paikassa kehuskellaan sillä, kuinka siellä ei harjoittelijoita laiteta keittämään kahvia, mutta lopulta hyvin suuri osa työajasta kuluu kuitenkin johonkin opiskelijan kehittymisen kannalta täysin turhaan puuhasteluun.
En onneksi ollut ihan yksin harjoittelijoiden kanssa, vaan apuohjaajanani toimi varapuheenjohtajani, joka opiskelee kanssani samalla luokalla ja onkin jopa pari vuotta sitten ollut samassa harjoittelupaikassa kanssani. Hänen asenteensa työharjoittelua kohtaan on varsin samanlainen, joten me päätimme yhdessä tehdä resurssiemme puitteissa kaikkemme sen eteen, että harjoittelijat saisivat keskittyä nimenomaan kulttuurituottajan tehtäviin. Kaiken niin sanotusti ylimääräisen, kuten kaupassa käymisen, me pyrimme hoitamaan itse. Ennen harjoittelujakson alkua olin huolissani, riittäisikö meillä tarpeeksi järkevää tekemistä harjoittelijoille, mutta onneksi huoleni osoittautui turhaksi. Saimme myös positiivista palautetta siitä, että olimme onnistuneet antamaan varsin ammattimaista palautetta siitä huolimatta, että olimme molemmat opiskelijoita.
Harvalla opiskelijalla taitaa olla mahdollisuutta ottaa itselleen työharjoittelijoita, mutta jos siihen on mahdollisuus ja kiinnostusta, suosittelen ehdottomasti tekemään niin. Ohjaajana toimiminen on nimittäin ollut todella uniikki ja äärettömän hyvä oppimiskokemus – varsinkin, kun meillä kulttuurituottajilla ihmisten johtaminen on yksi ydinkompetensseistamme. Alempien vuosikurssien opiskelijoiden kanssa työskentely auttaa myös hahmottamaan paremmin omaa oppimistaan. Olen itse aina kokenut hyvin haastavaksi tunnistaa, mitä kaikkea olenkaan tämän koulun aikana oikeasti oppinut, mutta ohjaajana toimiessani tajusin nopeasti, että monet itselleni itsestään selvät asiat olivatkin harjoittelijoille vielä uusia.
Nyt odotankin mielenkiinnolla, millaista on mennä keväällä taas itse työharjoittelijaksi, kun nyt olen kokenut tämänkin asian pöydän toiselta puolelta. Eräs kaverini totesi minulle tässä syksyn aikana, että ei voi olla hyvä johtaja, jos ei osaa olla hyvä työntekijä. Toivon mukaan tämän kokemuksen myötä osaan sitten olla taas entistäkin parempi työntekijä!
Valtteri Silvola
kulttuurituotannon opiskelija
