Matti Leppälehdon intohimona on mauilla leikkiminen | SeAMK Blogit

Matti Leppälehdon intohimona on mauilla leikkiminen

Blogi:
Henkilö istuu viskitynnyreitä täynnä olevassa varastossa.

Matti Leppälehto on valmistunut SeAMKista bio- ja elintarviketekniikan insinööriksi. Hän työskentelee Kyrö Distillery Companyssä ja johtaa tislaustiimiä, joka hoitaa ginien, kermaliköörin, lonkeroiden, alkoholipohjien ja käsidesien valmistuksen, laadunhallinnan ja tuotekehityksen.

– Saan tehdä omannäköistäni työtä. Lähdin alalle, että pääsen toteuttamaan omaa intohimoani eli mauilla leikkimistä. Työyhteisön arvot ovat myös lähellä henkilökohtaisia arvojani. Minulle on tärkeää, että ei tarvitse olla erikseen työminää ja henkilökohtaista minää, Matti sanoo.

Alkoholituotteen valmistuksessa on kemialla aika suuri merkitys, ja alkoholituotteen luominen eroaa aika tavalla ruokaelintarvikkeen luomisesta.

– On eri tavalla haastavaa luoda laadukas alkoholituote kuin ruokaelintarvike. Pelataan hyvin erinäköisessä kentässä, vaikka ollaan samaa alaa. Meidän alaa helpottava tekijä on se, että korkea-alkoholipitoinen aine on hyvin säilyvää tavaraa, mutta voi olla muita aspekteja, jotka muuttuvat ajan kuluessa, esimerkiksi väri, koostumus tai makukomponentti. Näiden kanssa pelaamista tämä työ paljon on. Asiakaskokemuksen pitää olla kuitenkin tasalaatuinen, kun pullo avataan viikon, kuukauden tai puolen vuoden päästä, Matti kertoo.

Työ tiimin johtajana on monipuolista. Kaikki tiimin tekemiset: laatu, tuotanto ja tuotekehitys ovat Matin kontolla.

– Paljon joutuu erilaisten ongelmien kanssa taistelemaan. Jatkuva ongelmienratkaisu eri tilanteissa on toisaalta työn imua antava voima. Nautin monipuolisuudesta tosi paljon, minulle ei sovi samankaltainen prosessi tai yksitoikkoisuus päivästä toiseen, Matti sanoo.

Yhteistyö ja yhteishenki ovat Matille ratkaisevan tärkeää omassa työssä.

– Sisäisissä tuotekehitysprosesseissa tehdään aktiivista yhteistyötä meidän kaupallisen tiimin kanssa, ja samoilla rattailla kehitetään sekä tulevan tuotteen nestettä että sen brändiä. Pohjatyönä kaupallinen tiimi on miettinyt, miten tuote sopii meidän portfolioon, minkälaisiin kulutustilanteisiin se sopii ja miten tuote sopii olemassa oleviin ja tuleviin maailman trendeihin. Luomme tuotekehitykselle raamit, ja meillä on ajatus siitä, mitä lähdetään kehittämään. Nesteenkehitys lähtee käyntiin, kun pääraaka-aineet ovat tiedossa. Kommunikoimme jatkuvasti kaupallisen tiimin kanssa ja siellä brändityö vie omaa asiaa eteenpäin. Pääsemme samanaikaisesti maaliin ja varsinaista tuotelanseerausta päästään tekemään, Matti kertoo.

Matille on tärkeää, että töiden tekeminen on hauskaa. Hän myös antaa omalle tiimilleen isosti vapautta, ja tiimin jäsenet saavat organisoida oman työnsä vapaasti.

– Ei ole niin tarkkaa, missä järjestyksessä asiat tehdään tai en tarkasti seuraa, miten tunteja käytetään, vaan selvästi vastuutan, mitä kunkin pitää tehdä. Meillä on todella osaava ja motivoitunut tiimi. Välillä on kiirettä, kun työ on ajoittain kausiluonteista. Välillä tapahtuu töppäyksiäkin, mutta kun ollaan omia itsejämme ja pidetään hauskaa, vastoinkäymiset ei tunnu ihan niin kurjilta, Matti summaa.