Maatalouslomittajasta asiakkuuspäälliköksi - työn ohessa agrologiksi | SeAMK Blogit

Maatalouslomittajasta asiakkuuspäälliköksi - työn ohessa agrologiksi

Blogi:
Henkilökuva.
Ida Nygård päätyi lomitustöiden kautta sikatalouden pariin ja sillä tiellä hän on edelleen.

Olen Ida Nygård, kotoisin Alajärveltä ja nykyisin asun perheeni kanssa Kurikassa. Ennen agrologiopintoja suoritin maatalouden perustutkinnon Alajärvellä. En ole kotoisin maatilalta, vaan maatalousopintojen pariin päädyin hevosharrastuksen myötä. En myöskään halunnut jättää opintoja pelkän perustutkinnon varaan, joten jatkoin opintoja SeAMKiin. Aloitin opinnot 2010 ja valitsin kotieläintuotannon erikoistumisopinnot.

Perustutkinnon kautta sain hyvän pohjan agrologiopintoihin ja pääsin syventämään perustutkinnossa aloitettuja opintoja todella hyvin. Sikatalouden opinnot olivat hieman rajalliset opiskeluaikanani, joten suurimman osan nykyisestä tietomäärästäni olen saanut itseopiskelemalla ja äärimmäisen ammattitaitoisilta työkavereilta.

Mieluinen työtehtävä löytyi sikatalouden parista

Työskentelin opiskeluaikanani Ilmajoen ja Jalasjärven alueella maatalouslomittajana. Pääasiassa lomitin sika- ja kuttutiloja. Ennen Ilmajoelle tuloa olin varma, että haluan työskennellä lehmien parissa, mutta lomitushommien kautta päädyin sikatalouden pariin ja sillä tiellä olen edelleen, enkä ole katunut. Plussaa on myös hieman myöhäisemmät aamut verrattuna lypsykarjatiloihin. 😊

Erikoistumisharjoittelun osalta halusin perehtyä enemmän sikojen jalostukseen. Olin jo saanut paikan karjuasemalta, mutta välimatka ja karanteeni aiheuttivat sen, että päädyin miettimään toista vaihtoehtoa. A-Tuottajille päädyin hakemaan paikkaa kaverin vinkistä, kun puhuimme harjoittelusta. Sain erikoistumisharjoittelupaikan A-Tuottajilta sikatuottajapalvelusta myyntineuvottelijana. Kesän jälkeen minulta kysyttiin, haluaisinko jatkaa myyntineuvottelijan hommia ja otin paikan vastaan. Opinnot jäivät siinä vaiheessa hieman taka-alalle ja keskityin työelämään.

Työnantaja kannusti suorittamaan opinnot loppuun

Kehityskeskustelussani 2017 tuli puheeksi silloisen esihenkilöni kanssa opintojeni keskeneräisyys ja päätimme, että hoidan ne loppuun. Sain palautettua opinto-oikeuden ja sain osan opintopisteistä kerättyä palauttamalla puuttuvia tehtäviä. OPS oli kuitenkin jonkin verran vuosien varrella muuttunut, joten pääsin vielä koulun penkille suorittamaan yhden kurssin, jotta sain kasaan puuttuvat pisteet. Tein opinnäytetyöni A-Tuottajille lihasikojen ruokintakokeesta.

Valmistuin lopulta vuonna 2017. Jatkoin myyntineuvottelijana sikatuottajapalvelussa 2022 saakka, kunnes siirryin asiakkuuspäällikön hommiin. Vastuullani on Atrian sikatuottajien tuotannonkehitystä, ruokinnansuunnittelua ja lisäksi teen antibioottivapaan tuotannon tiloilla tuotantoneuvontaa.

Opiskelu SeAMKissa oli todella mukavaa ja hyviä ystäviä on jäänyt elämään koulun loputtua. Olen käyttänyt toki itseäni varoittavana esimerkkinä meille kesätöihin tulleille opiskelijoille: älkää tehkö niin kuin minä tein, vaan suorittakaa opiskelut valmiiksi ennen työelämään siirtymistä. Töitä ehditte tehdä kyllä, mutta ottakaa opiskelusta kaikki ilo irti!

Ida Nygård
SeAMK alumni