Koko koulun kokoinen yhteisö | SeAMK Blogit

Koko koulun kokoinen yhteisö

Blogi:
Restonomiopiskelijat leipovat leipää.

Opinnäytetyö on viimeisiä silauksia vaille valmis, viimeiset opintojaksot on suoritettu ja loput opintopisteet ropisevat plakkariin. Niin se on vain kulunut, kolme ja puoli vuotta.

Vähänpä tiesin saapuessani lakeuksille alkusyksyllä 2017. Ennestään tuiki tuntematon Etelä-Pohjanmaa ja Seinäjoki ottivat Pirkanmaan kasvatin hyvin vastaan – ahkerat, rohkeat ja rehelliset ihmiset tekivät minuun heti syvän vaikutuksen. Ensimmäisestä päivästä alkaen matkaani tuli mukaan aito paikkakuntalainen, niin levveesti seinäjokea puhuva luokkalainen. Tuon ystävän kanssa on päässyt paitsi tutustumaan Seinäjokeen ja opiskelijaelämään, myös jakamaan jokapäiväistä koulunkäyntiä.

Lukion ja kokin ammattitutkinnon jälkeen oli selvää, että haluan jatkaa restonomiksi. Opiskelupaikan valinta oli melko helppo, sillä nimenomaan SeAMKin restonomikoulutuksen sisältö kolahti ja kovaa opiskelupaikkoja tutkiessani. Mikä voisikaan olla parempi paikka opiskella ruokaa kaikista sen näkökulmista kuin Suomen Ruokaprovinssi? Vaikka perehdyin opiskelupaikkoihin ja niiden koulutusten sisältöihin ja painotuksiin ennalta melko tarkasti, on SeAMK silti tarjonnut positiivisia yllätyksiä ja mielenkiintoisia haasteita opintojen aikana. Monipuolinen opintojaksotarjonta on ollut edukseen laadukkaissa oppimisympäristöissä. Esimerkiksi opetusravintola Prikassa on ollut ilo työskennellä, kun laitteet ja tilat ovat viimeisen päälle. Koulutuksemme ja opetuksemme on varsin työelämälähtöistä ja yrittäjähenkistä. Onkin hienoa, että opiskelijat pääsevät jo opintojen aikana näyttämään osaamistaan yritysten oikeissa toimeksiannoissa. Opintojeni aikana olen päässyt esimerkiksi luomaan reseptiikkaa eri yrityksille ja kehittämään hotellin konseptia.

Kohtasin jonkin verran ihmetystä, kun aikanaan ilmoitin hakevani Seinäjoelle opiskelemaan. Osan käsitykset kaupungin sijainnista, koosta ja tarjonnasta olivat auttamatta vanhanaikaisia ja opiskeluhaaveita esimerkiksi Tampereella tai Helsingissä pidettiin puolestaan itsestään selvinä. Pienen kaupungin kasvatille Seinäjoki ja SeAMK on tarjonnut vallan ruhtinaalliset, mutta silti juuri sopivan kokoiset puitteet elämiseen ja opiskeluun! SeAMK tarjoaa aina jotain uutta, mutta on samalla kodikas ja opiskelijan näköinen – siis juuri sellainen paikka ja yhteisö, mihin on helppo tuntea kuuluvansa. Yhdessä tekemisen meininki, opiskelijakulttuurin näkyminen ja opiskelijan näköisen koulun kehittäminen vaikuttivat osaltaan myös siihen, että toisena opiskeluvuotena rohkaistuin hakemaan mukaan opiskelijakunnan toimintaan. Se oli varmasti tähänastisen elämäni parhaimpia päätöksiä. On ollut äärimmäisen opettavaista ja antoisaa olla mukana mahdollistamassa opiskelijoille parempaa opiskelijaelämää ja sujuvampaa koulunkäyntiä. Haasteiden ja onnistumisten lisäksi toiminta on tuonut elämääni runsaasti uusia ihmisiä, ystäviä ja kontakteja sekä esiintymisrohkeutta ja työelämätaitoja.

Jossain kohtaa opintojen aikana jo aina olemassa ollut kiinnostus ravitsemusasioita kohtaan vain lisääntyi. Uskalsin jossain kohtaa alkaa vienosti haaveilemaan ravitsemustieteiden opiskelusta ja ravitsemusterapeutin ammatista. Tänä syksynä unelma on konkretisoitunut ja ensimmäinen askel tätä haavetta kohti onkin ensi keväänä alkavat Ravitsemustieteen perusopinnot avoimessa yliopistossa. Restonomikoulutuksesta saatu vahva käytännön osaaminen ravitsemispalveluista ja niiden toiminnasta sekä elintarvikkeista ja tuotekehityksestä tulevat varmasti olemaan suureksi hyödyksi myös tulevaisuuden haaveammatissa. Näillä eväillä kelpaa jatkaa eteenpäin.

Katriina Leikas
Restonomiopiskelija