Harjoittelussa koulussa opittu sovelletaan käytäntöön | SeAMK Blogit

Harjoittelussa koulussa opittu sovelletaan käytäntöön

Blogi:

Roope Ekman, 22, on toisen vuoden kulttuurituotannon opiskelija, joka suuntautuu opinnoissaan tapahtumatuotantoon. Hän on ollut tämän syksyn harjoittelussa Seinäjoen kaupungin kulttuuripalveluilla ja oppinut paljon itsestään sekä opiskelemastaan alasta. Vielä on kuitenkin myös opittavaa ja keksittävä, mitä olisi mielenkiintoisinta tehdä valmistumisen jälkeen.

Kulttuurituotannon toisen vuoden opintoihin kuuluu neljän kuukauden harjoittelu, jonka voi suorittaa joko ensimmäisen ja toisen opintovuoden välisenä kesänä tai toisen vuoden syksynä. Harjoittelupaikkamahdollisuudet ovat todella monipuoliset ja esimerkiksi tapahtumatuotannon opintosuuntauman valinneille mahdollista on harjoitella mm. teatterin, tapahtumien, konserttien tai televisiotuotantojen parissa.

”Kulttuurituotannon opettajat välittävät meille opiskelijoille tietoa harjoittelupaikoista ja viime keväänä tuli myös sellainen sähköposti, jossa Seinäjoen kaupungin kulttuuripalvelut hakee harjoittelijaa syksyn ValotON-tapahtumaan. Hain paikkaa ja sain sen. Kerroin haastattelussa olevani hyvin kiinnostunut valoista ja sillä oli varmasti vaikusta. Toisaalta kerroin myös rehellisesti, että minulla ei käytännössä ole vielä mitään kokemusta tältä alalta ja opettelen vasta kaikkea. Sekin koettiin positiivisena asiana: on hyvä, että osaa rehellisesti kertoa osaamisestaan. Ja harjoittelussahan sitä oppii!” Roope kertoo harjoittelun hakuvaiheesta.

Roopen tehtävä harjoittelupaikassaan on ollut toimia ValotON-tapahtuman päävastuullisena tapahtumatuottajana. ValotON on Seinäjoen kaupungin kulttuuritoimen, tänä vuonna jo toista kertaa järjestämä kaupunkikulttuuritapahtuma, joka pidettiin joulukuun alussa, 4.-6.12. Tapahtumalla halutaan tuoda iloa, valoa ja elämyksellisyyttä pimeään vuodenaikaan. Tapahtumaan on vapaa pääsy ja osallistuminen maksutonta. ValotON-tapahtumassa valot ovat isossa osassa ja tapahtumassa nähdään paljon erilaista, valoon liittyvää ohjelmaa. Tänä vuonna nähtävillä oli mm. laulua, tanssia sekä valotaidetta.

Roope Ekman ValotOn-tapahtumassa.

Harjoittelun työtehtävistä kysyttäessä Roopen ensimmäinen vastaus on, että hän on juonut paljon kahvia. ”Ja ehdottomasti paljon muutakin, kaikkea mitä tuottajan hommiin kuuluu. Olen puhunut puhelimessa, laittanut sähköpostia ja niiden kautta hoitanut asioita. Olen seurannut budjettia ja aikatauluja, kirjoittanut yhteistyösopimuksia. Minun työni on ollut toimia kontaktina yhteistyötahojen ja esiintyjien sekä tapahtuman järjestäjän, eli Seinäjoen kulttuuritoimen välillä”, mies kuvailee.

”Tavoitteeni harjoittelujaksolleni olivat, että näkisin, mitä tapahtuman tekeminen on ja että saisin itseluottamusta tuottajana. Halusin tämän syksyn aikana oppia valmiimmaksi tapahtumatuottajaksi ja saada myös selvyyttä siihen, minkälaisia hommia haluaisin tehdä valmistumisen jälkeen.” Ja tämä kaikki myös toteutui.

”Olen oppinut harjoitteluni aikana paljon. Voisin sanoa, että lähes kaiken mitä nyt tuottajana osaan. Sitä oppii ihan huomaamattaankin, kun pääsee tekemään asioita käytännössä. Olen saanut lisää itsevarmuutta, ammatillisesti ja muutenkin ja esimerkiksi asioiden hoitaminen puhelimitse sujuu nyt varmemmin. Nyt alkaa tuntua, että todella tiedän, mitä olen tekemässä! Muita oppeja ovat yleisesti tuottamiseen liittyvät käytännöt, kuten sopimusten kirjoittaminen, asioiden tuplavarmistaminen sekä muistiinpanojen tekeminen. Kun on paljon muistettavaa, asioita on pakko kirjoittaa johonkin ylös. Sitä en tosin tiedä tarkkaan vieläkään, millaisiin hommiin toivoisin työllistyväni valmistumisen jälkeen”, Roope tunnustaa.

Harjoittelusta hyötyä

Eli voidaanko siis sanoa, että harjoittelujaksosta oli hyötyä? ”Ehdottomasti. Harjoittelu on aiheestakin pakollinen osa tätä koulutusta. Harjoittelussa oppii tuntemaan alan käytäntöjä, mutta myös itseään paremmin. Olen oppinut näiden neljän kuukauden aikana itse tekemällä enemmän, kuin koko viime vuonna teoriassa koulussa. Vaikka totta kai SeAMKissa opituista tiedoista ja taidoista on ollut hyötyä ja olen hyödyntänytkin niitä harjoittelussa. Niitä on pitänyt vain soveltaa tämän harjoittelupaikan organisaation toimintatapoihin sopiviksi.”

Seuraavassa harjoittelussaan Roope haluaa kokeilla jotain muuta ja nähdä toisenlaisen puolen kulttuurin tuottamisesta: ”Toivoisin seuraavan harjoitteluni liittyvän jotenkin musiikkiin. Paikka voisi olla vaikka festarituotannossa tai klubilla, jossa järjestetään keikkoja. Sitä ennen palaan kuitenkin tammikuussa takaisin kouluun, oppimaan lisää kulttuurin tuottamisesta. Oppimista on vielä paljon, mutta tästä on hyvä jatkaa”, mies lopettaa.

Kirjoittaja: Elina Sipilä, kulttuurituotannon opiskelija