Asenne ratkaisee harjoittelupaikkaa etsiessä | SeAMK Blogit

Asenne ratkaisee harjoittelupaikkaa etsiessä

Blogi:
Paperille kirjoitettu sana harjoitteluun.

Harjoittelupaikan etsiminen alkaa olemaan ajankohtaista esimerkiksi niille, jotka eivät ole paikkaa ensi keväälle löytäneet, tai niille, joilla harjoittelu on ensi vuonna syksyllä. Harjoittelupaikkaa, kuin mitä tahansa paikkaa hakiessa mielestäni ratkaisee asenne, ja se, millaisen kuvan hakiessa antaa itsestään. Vinkit on koottu oman kokemuksen pohjalta ja toivottavasti näistä on apua harjoittelupaikkaa etsiessä.

1. Panosta CV:hen ja hakemukseen

Jos haet harjoittelupaikkaa, jota hakee moni muukin, on tärkeää, että CV:llä ja hakemuksella erottuu. Hakemus kannattaa tehdä haettavan paikan mukaan, sillä aika äkkiä lukemalla selviää, onko kyseessä vain yleinen hakemus. CV:llä pystyy myös ilmaisemaan itseään ja omaa persoonaansa niin halutessaan. Persoonallinen hakemus erottuu helpommin joukosta, jos siinä käyttää esimerkiksi värejä.

2. Kartoita omaa kiinnostusta ja mahdollisia paikkoja jo kouluaikana

Itselläni oli selkeä suunnitelma koulun alkaessa siitä, että haluan harjoitteluun johonkin rekrytointifirmaan. Kuitenkin koulun aikana aloin miettimään muitakin paikkoja mahdollisuutena, mikä on hyvä, sillä nyt olen harjoittelussa paikassa, josta saa todella paljon irti.

3. Ole ajoissa liikkeellä

Itse ajattelin harjoittelupaikkaa hakiessani, että olen liian ajoissa, sillä aloitin harjoittelupaikkojen kartoittamisen jo toisen vuoden syksynä. Harjoittelupaikan löysin muistaakseni joulu-tammikuussa ja allekirjoitin harjoittelusopimuksen maaliskuussa, kun harjoittelu alkoi saman vuoden elokuun puolivälissä. Silloin ajattelin, että olenko liian ajoissa, mutta oli ihana viettää kesä vailla huolta siitä, löytääkö syksyksi harjoittelupaikkaa.

4. Seuraa koulun kanavia, esimerkiksi Opiskelijarekry-sivua paikan löytymiseksi

Itse seurasin ahkeraan koulun kanavia ja LITA18 ryhmän Moodle-sivua harjoitteluun liittyen, sillä molempiin ilmestyi ilmoituksia harjoittelupaikoista sekä työpaikoista. Myös rekrytointikanaviin, kuten Duunitori, ilmestyy rekrytointi-ilmoituksia harjoittelupaikoista, joten kannattaa seurata myös niitä.

5. Kysy rohkeasti ja ota yhteyttä mielenkiintoisiin paikkoihin

Kaikkia mielenkiintoisia paikkoja ei ilmoiteta mihinkään, vaan niitä pitää osata kysyä itse. Oma harjoittelupaikkani ei ollut mitenkään yleisessä haussa, vaan kysyin rohkeasti ja paikka löytyi ?

6. Älä lannistu, vaikkei paikkaa irtoaisi

Hain harjoittelupaikkoja todella monesta paikasta, ja suurimmassa osassa vastaus oli kieltävä tai vastattiin, että ”palaamme asiaan kesällä”, mutta asiaan ei ikinä palattu. En kuitenkaan lannistunut siitä, ja löysin juuri minulle sopivan harjoittelupaikan.

7. Käy TE-toimiston rekrymessuilla ja osallistu koulussa järjestettäviin tapahtumiin

Löysin oman harjoittelupaikkani TE-toimiston rekrymessuilla, vaikka tarkoitus oli vain kartoittaa, mihin voisin hakea harjoitteluun. Messuilta jäi käteen käyntikortti ja messujen jälkeen laitoin viestiä ja nappasin harkkapaikan! Kannattaa siis hyödyntää kaikki tarjolla olevat tilaisuudet paikan löytymiseen.

8. Kysy apua oman alan opinto-ohjaajalta ja harjoittelusuunnitelijalta tai harjoitteluista vastaavalta

Jos harjoittelupaikkaa ei meinaa millään löytyä, niin koulun puoleen voi kääntyä aina.

 

Siiri Kontteli
liiketalouden opiskelija
SeAMKin opiskelijalähettiläs