Alan jatko-opinnoilla pääsee laajentamaan osaamista ja tutkinto mahdollistaa uusien työpaikkojen hakemisen | SeAMK Blogit

Alan jatko-opinnoilla pääsee laajentamaan osaamista ja tutkinto mahdollistaa uusien työpaikkojen hakemisen

Blogi:

“Jokaisen täytyy syödä ja alalla on pysyvä työvoiman tarve” oli ajatus, jonka avulla lopulta hakeuduin alalle.

Lukion jälkeen en tiennyt vielä, mitkä työtehtävät tai alat voisivat olla kiinnostavia, saati mitä työelämältä uskaltaisi odottaa. Kävin opon juttusilla ainakin kymmenen kertaa ennen yhteishakuja. Lukiossa olin luonnontiedelinjalla, joka mahdollisti keskittymisen luonnontiedeaineisiin. Työkokemusta lukion aikana kertyi keräilystä varastolla.

Yhteishakua täyttäessäni keksin lennosta katsoa, mitä naapurikaupungissa oli tarjolla ja syksyllä aloitin opiskelemaan liikennealan insinööriksi. Opiskelin siellä kaksi vuotta ja ala tuntui vaikealta ilman minkäänlaisia pohjatietoja tai alan työkokemusta. Sitten kuulin, että tuttuni käy meijeristin tutkintoa (elintarvikealan perustutkinto). Ajattelin alan olevan aina ajankohtainen, sillä ihmisten täytyy syödä ja elintarvikkeita tullaan tulevaisuudessakin kehittämään ja valmistamaan. Innostuin ajatuksesta, että voisin alkaa kehittää osaamistani aivan ruohonjuuritasolta alkaen. Perustutkinnon jälkeen voisin opiskella lisää, kun ikää, tietoa ja työkokemusta olisi karttunut.

Seinäjoelle päädyin ammattikoulun työharjoittelun kautta alkuvuodesta 2019, josta lähtien olen ollut elintarvikealan töissä. Valmistuttuani hain SeAMKiin bio- ja elintarviketekniikan insinöörin monimuotolinjalle. Alan jatko-opinnoilla pääsen laajentamaan osaamistani ja tutkinto mahdollistaa uusien työpaikkojen hakemisen. Korkeakouluhaussa ensikertalaisuus kiintiön valttikortti oli jo mennyt, mutta tuore ammatillinen perustutkinto nosti minut ammatillisella todistuksella hakevien kiintiöön ja minut valittiin kiintiön kautta opiskelemaan.

Monimuoto mahdollistaa opiskelun ja työn yhdistämisen. Työssä pystyy hyvin soveltamaan uusia ja vanhoja opittuja asioita sekä kehittämään sosiaalisia taitoja. Ja kermana kakun päällä: ei tarvitsisi kärsiä kuuluisasta opiskelijan budjetista.

Etäopinnot pandemian aikaan eivät ole olleet herkkua, mutta onneksi opinnoista on tarttunut matkaan uusia ystäviä.

Jutta Salonen
Opiskelija
Insinööri (AMK), Bio- ja elintarviketekniikka, SeAMK