Ajankäytön suunnittelu – aikuisopiskelun A ja O! | SeAMK Blogit

Ajankäytön suunnittelu – aikuisopiskelun A ja O!

Blogi:

Opiskelen varhaiskasvattajan päivätyön ohella monimuotokoulutuksena tradenomiksi, pyöritän asuntosijoitustani, toimin SEAMKin opiskelijalähettiläänä, teen vapaaehtoista järjestötyötä, minulla on puolikas omakotitalo, pari koiraa, mies ja lisäksi olen innokas puutarhuri ja mökkeilijä. Usein minulta kysytään, kuinka aikani riittää työlle, koululle ja muulle elämälle. Voisin pitää tässä perinnesaarnan aikuisopiskelijan poikkeuksellisen muhevasta motivaatiosta, mutta sen sijaan haluan jakaa teille omat niksini! Näillä eväin minulla jää mielestäni hyvin aikaa myös sille ”muulle elämälle”.

1) Numero UNO ajansäästövinkkini on: LUE TEHTÄVÄNANTO.

Vinkkaan tämän nololla mokailun kaiulla, sillä sorrun usein ensin innolla kurssin materiaaleihin. Joillakin kursseilla niitä on paljon. Jos vasta lopuksi lukee, mitä kurssilla tulee tehdä, joutuu materiaaleihin palaamaan uudestaan heti ja etsimällä etsimään vastauksia. Kun kääntää tekniikan toisinpäin, työskentely tehostuu ja tiivistyy.

Lue aivan kurssin alussa tehtävänanto (yleensä piilossa siellä alimmaisena) ja kerää tarvitsemaasi tietoa itsellesi ylös samalla kun tutkit materiaalia. Lopuksi palaa tehtävänantoon ja tarkasta, että olet yhä linjassa ja lopuksi vasta, aloita tehtävän tekeminen.

2) SeAMKissa opettajat ovat opiskelutekniikan aallonharjalla tehneet joistain luennoista podcasteja. Podcast on ääninauhoite, joka tässä tapauksessa näkyy kurssin verkkosivulla ja sen voi sieltä kuunnella, kun itselle sopii. Eräässäkin luentopodcastissa kaksi opettajaa keskustelee aihepiiristä jakaen näkökulmia ja esimerkkejä. Mieluisampaa kuunneltavaa kuin ysärin kalvosulkeiset, ainakin minusta.

Olen kevään aikana kuunnellut 3–4 äänikirjaa työmatkoilla. Ajan töihin vain 15 minuutin yhdensuuntaisen matkan, mutta viikossa se mahdollistaa kuunteluaikaa yhteensä 2 tuntia 30 minuuttia (5x2x15min). Tämän ajan viettäisin autossa muutenkin, joten ”ylimääräisiä” minuutteja opiskeluun kuluu tällä opintomuodolla nolla.

Kuunteleminen sujuu nykytekniikalla puhelimen ja kuulokkeiden (hätätapauksessa puhelimen kaiutinkin piisaa) ansiosta myöskin lenkillä, ruokaa laittaessa, haravoidessa, puutarhatöissä, siivotessa – you name it! Eräs tuttava keksi vinkistäni, että hyödyntäisi luentovideon kuuntelut tehdessään illalla hevostallin töitä, koska koneen ääressä kuuntelu puudutti.

Nainen ja koira metsälenkillä suuren kallion vieressä.

3) Kun tehtäväksi tulee kirjoittaa tietystä aihepiiristä, etsin myös muista palveluista aiheen podcasteja, äänikirjoja ja videoita. Joku toinen saattaa selittää asian minun aivoilleni sopivammin. Ja kyllä, YouTube videoita voi hyvin kuunnella, suosittelen kokeilemaan.

4) Kehitä oma muistiinpanosysteemi. Minulla on opinnoille oma vihko, päivyrini tyhjät takasivut, Word-tiedosto koneella sekä muistilaput – mikä milloinkin löytyy läheltä. Saatan roiskaista lauseen työmatkan päätteeksi kalenteriin tai lenkillä puhelimen muistilappuun. Kun olen imenyt informaatiota tarpeeksi, aloitan tehtävän työstämisen kirjoittamalla ensin asiat muistilapuiltani. Tällä saan jämäkän startin tekstintuotolle. Syvennän tehtävää hyvillä lähteillä työn edetessä.

Kuvakaappaus puhelimen näytöstä, jossa näkyy sovellusten kuvakkeita sekä keltainen muistilappu.
Puhelimeen löytyy montakin muistilappu -sovellusta. Käytän Color Note -sovellusta, koska se on ilmainen ja yksinkertainen.

5) Kuten ehkä vinkeistäni huomaa, rakennan opintoja kuin palapeliä. Tämä ei tietenkään sovi kaikille ja saattaa helposti karata poukkoilevaksi multihärväämiseksi, joten ajankäytön taidoilla on suuri merkitys. Työssäkäyvällä ei välttämättä ole montaa mahdollisuutta hyvään ja pitkään koneella muhimiseen. Kun ehdin arkena kuuntelua hyödyntämällä opiskella aihetta, olen valmiimpi lauantaina aloittamaan aamukahvin vierellä tehtävän tekemisen. Iltapäivällä pidän tauon tai vapaata. Sunnuntai aamuna toistan tämän ja jos tehtävä on valmis, iltapäivälle jää vapaus valita: aloitanko seuraavan tehtävän vai vaihdanko vapaalle.

Jokainen viikko on erilainen, ja on tehtäviä, joille on löydyttävä pakkorakoja. Etenkin ryhmätyöt (varsinkin nyt etäaikana) vaativat tiuhempaa reagointia keskustelualustoilla, mutta yhden kommentin raapustaminen ei vie suuressa määrin aikaa.

6) Koulutehtävät eivät estä reissaamista tai mökille lähtöä. Ostin kirpputorilta läppärille sylityynyn, joka luo yllättävän hyvän ergonomian kirjoittamiseen erilaisissa paikoissa. Automatkalla mummolaan vastailin kurssin moodle-kysymyksiin ja luin netistä lakipakettia tulevaan tenttiin. Netin voi jakaa puhelimelta koneelle näppärästi oman puhelimen toiminnolla: kannettava tukiasema.

Nainen autossa matkustajana kannettava tietokone sylissään.

7) Muista, että käytössäsi ovat myös loma-ajat. Työssäni pyhät ovat vapaita. Ensimmäisen päivän pyhitän usein omien akkujen lataukseen, mutta sitten käärin hihat. Pääsiäisen neljän päivän vapaat vauhdittavat opintoja kummasti, ja vievät painetta pois tulevilta arkipäiviltä. Aion myös opiskella kesäopintoina kuuden kurssin verran, koska tavoitteeni on valmistua mahdollisimman nopeasti.

Nainen rentoutuu maaten kylpytakki päällään.
Hyvällä suunnittelulla on aikaa myös ottaa relax!

TÄRKEÄÄ: Tätä palapeliäni on osattava pelata omaa jaksamista kuunnellen! Jos keskittyminen sakkaa, muokkaa suunnitelmaa ja jatka uudemmin vasta ladatuilla aivoilla.

Kiitos ajastasi ja inspiraatiota omille haaveillesi <3

Sanna Laine
SEAMKin opiskelijalähettiläs

instagram: laputtajasanna

LinkedIn: www.linkedin.com/in/sanna-laine-laputtaja