SeAMK toiseksi paras ammattikorkeakoulu opiskelijoiden laadullisessa työllistymisessä | SeAMK Blogit

SeAMK toiseksi paras ammattikorkeakoulu opiskelijoiden laadullisessa työllistymisessä

Blogi:
Kuvaa luennolta SeAMKin Frami F:n isosta auditoriosta

Ammattikorkeakoulusta valmistuneiden valtakunnallinen uraseurantakysely toteutettiin ensimmäisen kerran keväällä 2019 vuonna 2013 valmistuneille opiskelijoille. Kysely on kohdistettu sekä AMK- että yAMK-opiskelijoille. SeAMKista kyselyyn vastasi 330 valmistunutta. Kysely sisälsi laajan valikoiman kysymyksiä, joiden avulla kartoitettiin valmistuneiden työmarkkina-asemaa, ammatillista sijoittumista ja arviota saamastaan koulutuksesta työmarkkinoiden ja osaamisen kannalta. Osa kysymyksistä tai kysymyskokonaisuuksista niveltyy ammattikorkeakoulujen uuteen rahoitusmalliin ja niiden tuottama yhteispistemäärä huomioidaan mallissa yhtenä korkeakoulujen rahoituskriteerinä.

SeAMK sijoittui upeasti toiseksi parhaaksi ammattikorkeakouluksi opiskelijoiden keskimääräisellä pisteillä laskettuna 23 ammattikorkeakoulun joukossa.  SeAMKin visio on, että olemme Paras korkeakoulu opiskelijalle ja sen mukaisesti tavoitteemme on, että opiskelijamme ovat valmistumishetkellä tyytyväisimpiä koko Suomessa ja että opiskelijamme valmistuttuaan työllistyvät erittäin hyvin.

Seinäjoen ammattikorkeakoululla on pitkä oma perinne valmistuneiden seurantakyselyihin, sillä olemme ensimmäisen tehneet vuonna 1999 ja sen jälkeen säännöllisesti kolmen vuoden välein aina tähän hetkeen asti, jolloin aloitettiin valtakunnalliset kyselyt. Laadullisen työllistymisen kyselyn tulokset vaikuttavat myös 3 % ammattikorkeakoulun rahoitukseen.

Maaliskuun 11. päivä julkistetaan jo uudet tulokset, kun syksyllä 2020 kerättiin laadullisen työllistymisen aineistoa vuonna 2014 valmistuneilta. SeAMKista tähän kyselyyn on vastannut 385 henkilöä ja odotettavissa on jälleen hyviä tuloksia.

Elina Varamäki
vararehtori
Seinäjoen ammattikorkeakoulu