Lisäosaamista monipuolisella restonomin tutkinnolla | SeAMK Blogit

Lisäosaamista monipuolisella restonomin tutkinnolla

Blogi:
SeAMKin restonomiopiskelija

Aloitin restonomiopinnot monimuotoryhmässä työn ohella tammikuulla 2020. Suurin osa ryhmästä taitaa olla jo valmistunut, mutta minulla on tutkinto vielä opinnäytetyötä vaille. Olen valmistunut opistoasteen suurtalousesimieheksi 1999. Olimme viimeiset tuon tutkinnon suorittaneet. Tutkinnon päivittäminen ammattikorkeakoulutasolle oli usein mielessä, mutta tuli ajankohtaiseksi vasta, kun palasin Seinäjoen sairaalan ravintokeskukseen tekemään esihenkilöiden sijaisuuksia.

Olen työskennellyt erilaisissa keittiöissä pienestä päiväkodin keittiöstä isoon sairaalan ravintokeskukseen. Työtehtävät ovat olleet astiahuollosta esihenkilötehtäviin. Paluulta opiskelujen pariin odotin erityisesti lisää osaamista esihenkilötehtäviin, johtamiseen ja ravitsemusasioihin. Näitä asioita painotin myös opintovalinnoissani. Lisäksi toivoin verkostoitumista työelämän ja kollegojen kanssa. Lopulta opiskelujen parasta antia taisikin olla uudet tuttavuudet ja ystävyydet. Ehdimme aloitella opintojamme, kun korona tuli ja sekoitti koko systeemin. Alku oli sekavaa ja opettelua. Opettajat joutuivat lyhyellä aikataululla miettimään etäopetuksen systeemit. Tänä päivänä jo tiedämmekin, että etäyhteyksien käyttö jäi pysyvästi myös työelämään.

Opintojen aikana tehtiin joitain projekteja agrologi sekä bio- ja elintarviketekniikan opiskelijoiden kanssa. Tämä toi moniammatillista näkemystä, jota myös työelämässä tarvitaan. Kivoja juttuja päästiin myös tekemään yritysyhteistyössä tuotekehityksen parissa, sekä ruokakasvatusta eri ikäryhmille. Itse en suorittanut mitään harjoitteluja, työkokemuksellani sain ne korvattua. Pitkään mietin toisen harjoittelun suorittamista jossain ihan toisenlaisessa toimenkuvassa, mitä oma työni on, mutta luovuin kuitenkin ajatuksesta omien aikatauluhaasteideni vuoksi.

Tällä hetkellä työskentelen Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella, Seinäjoen sairaalan ravintokeskuksessa vastaavana ravitsemistyönjohtajana.

Opinnoista toin työhöni syvempää osaamista ravitsemuksesta, johtamisesta, raportoinnista, etätyöskentelystä ja sainhan minä luokkatoverista kollegankin.

Tämänhetkiset tulevaisuuden suunnitelmat on viimeistellä opinnäytetyö ja saada vihdoin opinnot päätökseen. Työ hyvinvointialueella on vasta alussa ja ammattitaitoa varmasti kysytään vielä tulevissa haasteissa.

Restonomin tutkinto on hyvin monipuolinen ja sisällön voi räätälöidä pitkälti oman mielenkiinnon mukaan. Opintojen avulla voi myös tutkiskella mitkä aihealueet itseä kiinnostaa. Kannustaisin miettimään myös ns. julkista sektoria suuntana, koska meillä on työpaikkoja ja usein ehkä yksityistä sektoria säännöllisemmät työajat. Monimuoto-opintoja suosittelen kaikille, jotka haluavat vaikka päivittää jonkin ammattitutkinnon korkeakoulututkinnoksi.

Muistuttaisin vielä kaikkia opiskelijoita siitä, mitä apuja ja palveluita opiskelija voi hyödyntää opintojensa aikana. Ne on meille luotu, ottakaa kaikki irti!

Piritta Saari
SeAMK alumni