Kahden tutkinnon opintoja samaan aikaan | SeAMK Blogit

Kahden tutkinnon opintoja samaan aikaan

Blogi:

Minä olen 38-vuotias kolmen lapsen äiti Etelä-Pohjanmaalta Kurikasta. Aloitin opintoni syksyllä 2016 rakennustekniikan päiväryhmässä 32-vuotiaana ja äitiysloman yms. takia tutkinto on edelleen hieman kesken. Aloittaessani opinnot olin ollut kotiäitinä 13 vuotta ja pelkkä 2003 suoritettu ylioppilastutkinto alla.

Rakennustekniikan opintoja suorittaessani minulla oli kuitenkin aina mielessäni, että jos kuitenkin hakisin bio- ja elintarviketekniikan puolelle ja niin sitten tein syksyllä 2020. Pääsin sisään pääsykokeiden kautta ja aloitin bio- ja elintarviketekniikan opinnot rakennustekniikan opintojen rinnalla monimuotoryhmässä tammikuussa 2021.

Aikaisemmin olin ajatellut tekeväni ”isona” työkseni rakennus- tai työturvallisuustarkastajan hommia, mutta koska pelkkä rakennuksilla työskentely ei oikein sitten kuitenkaan tuntunut olevan minua varten, niin nyt nämä opinnot yhdessä avaavat huomattavasti enemmän mahdollisuuksia ja laajempia työkokonaisuuksia esimerkiksi terveystarkastajan roolissa.

Suosittelen opiskelua SeAMKissa kyllä ihan kaikille kiinnostuneille, nuorille ja vanhoille. Olen mukana sekä päivä- että monimuotoryhmässä ja molemmissa on kyllä kaiken ikäisille löytynyt oma paikkansa. SeAMKissa on mukavan rennot opettajat ja hieno, toimiva kampusalue.

Tiina Männistö
SeAMK Bio- ja elintarviketekniikan opiskelija