Hoitotyön koulutuksesta valmistuu kärkitaistelijoita
Sairaanhoitajat ovat olleet rohkeita kärkitaistelijoita sekä erilaisten epidemioiden että sotien aikoina. Florence Nightingale, jonka syntymästä tulee kuluneeksi 200 vuotta tänä vuonna, on hoitotyön ammattilaisten vahva esikuva, hän oli ensimmäinen rohkea kärkitaistelija. Hän huolehti Krimin sodan uhreista Turkissa 38 vapaaehtoisen naissairaanhoitajan kanssa. Nightingale tunnetaan sekä uraauurtavana sairaanhoitajana ja hoitotyön koulutuksen perustajana että myös tilastotieteilijänä. Hän osasi yhdistää tutkitun tiedon ja käytännön. Jo Krimin sodan aikana hän tunnisti infektioita ja niitä aiheuttavia tekijöitä. Hänen ansiostaan kehitettiin toimintaa siten, että infektioiden ennaltaehkäisyyn tähtäävällä hygienialla saatiin sotilaskuolleisuus alenemaan. Hän myös laati selkeitä tilastoja infektioihin sairastuneista ja niihin menehtyneistä.
Koronapandemian myötä hoitotyön ammattilaiset ovat saaneet huomiota ”kärkitaistelijoina” myös keväällä 2020. On arvokasta saada huolehtia kärsivistä ja sairaista ihmisistä. Se vaatii tietoa, taitoa ja rohkeutta.
Motivoituneita opiskelijoita, innovatiivisia opettajia ja monipuolisia menetelmiä
Seinäjoen ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan yksikkö on arvostettu hoitotyön koulutuksen tarjoaja. Siitä kertoo valmistuvien sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien nopea työllistyminen. Useat opiskelijat saavat vakituisia töitä hoitoalalta jo ennen valmistumistaan.
Seinäjoen ammattikorkeakoulu on paras paikka opiskella hoitotyötä, koska opettajat ovat innostuneita työstään. He ovat ajan hermolla ja kehittävät koko ajan uusia, innovatiivisia opetusmenetelmiä. Pandemia sai aikaan melkoisen digipölytyksen. Perinteisen kontaktiopetuksen ja simulaatio-opetuksen rinnalle luotiin muutamassa viikossa iso arsenaali uusia digitaalisia opetusmenetelmiä. Opiskeltavat asiat ovat mielenkiintoisia ja niiden opetuksessa hyödynnetään erilaisia digitaalisia kanavia. Pandemian aikana haasteellisia asioita voidaan opiskella esimerkiksi virtuaalisten simulaatioiden ja videoiden avulla.
Aitoja oppimiskokemuksia simulaation keinoin
Kun koronapandemian aiheuttamat rajoitukset puretaan, päästään jälleen simuloimaan erilaisia hoitotyön tilanteita simulaatio-oppimisympäristössä.
Opiskelijat ovat kokeneet simulaatio-opetuksen mielekkäänä ja hyödyllisenä, koska se mahdollistaa lähes autenttisen oppimiskokemuksen tuottamisen. Simulaatio voidaan kuvata selkeät oppimistavoitteet sisältävänä, todellisuutta jäljittelevänä toimintana mahdollisimman aidossa kontekstissa. Kokonaisvaltainen simulaatio-opetus mahdollistaa kokemuksellisen ja toiminnallisen oppimisen. Simulaatioiden avulla on mahdollista kehittää tilanneherkkyyttä sekä vuorovaikutus-, tiimityö-, päätöksenteko- että ongelmanratkaisutaitoja, jotka ovat tärkeitä hoitotyön sujuvuuden ja potilasturvallisuuden edistämiseksi sekä läheltä piti -tilanteiden ennaltaehkäisemiseksi.
Mari Salminen-Tuomaala
TtT, Vastuuyliopettaja, Kliininen hoitotyö