Tekemällä oppii

Kulttuurituottajan opinnot sisältävät paljon käytännön kautta oppimista. Tällä alalla oppii parhaiten tekemällä. Opintojen aikana toteutetaankin paljon projekteja ja toimeksiantoja yhteistyössä työelämän kanssa. Neljän vuoden opintoihin kuuluu myös kaksi harjoittelua ja yhteensä niihin käytetään melkein kokonainen lukuvuosi.

Ensimmäinen harjoittelu ajoittuu toisen opiskeluvuoden syksylle. Lähden Rytmikorjaamolle tapaamaan Selmu ry:llä harjoittelussa olevaa Sami Huhtakangasta. Samilla harjoittelua on takana kolmisen kuukautta.

Jännitystä ennen haastatteluhetkeä

Rytmis ei ole minulle entuudestaan tuttu paikka. Jännitystä lisää se, että haastattelun tekeminen ei ole myöskään tuttua. Eniten pohdiskelen kuitenkin sitä, että mitä haastateltava tuumaa, kun pyydän hänen apuaan valokuvauksessa. Pian se selviää.

Sami kertoo taustastaan. Kulttuuriala on ollut hänelle selkeä uravalinta alusta asti. Hän on opiskellut media-assistentiksi ja sen jälkeen ollut siviilipalveluksessa graafikkona Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalla. Kun hän sen jälkeen kävi SeAMK:ssa pääsykokeissa, koulu tuntui heti omalta paikalta. Kulttuurituottajan opinnoissa Sami valitsi suuntaumaksi visuaalisen tuottamisen.

Toisen vuoden opiskelijat hankkivat harjoittelulla 25 opintopistettä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että harjoitteluun käytetään koko syyslukukausi. Harjoittelupaikasta Sami sai tietää opettajan lähettämästä sähköpostista, jossa kerrottiin, että Rytmikorjaamolle haetaan visuaalista tuottajaa harjoitteluun. Hakijoita oli muutamia, ja valinta tehtiin haastattelun avulla. Sami kertoo, että jo haastattelussa oli tosi tervetullut olo ja hänet otettiin hyvin vastaan.

Minkälainen työympäristö Rytmikorjaamo on?
– Avoin ja luottavainen. Porukka otetaan vastaan omana itsenään ja kaikkien kanssa tullaan toimeen.

Mikä on ollut parasta harjoittelussa?
– Ihan kaikki, joka päivä saapuu mielellään töihin. Aina on jotakin mielenkiintoista odottamassa.

Sami tekee viikoittain Instagram-päivitysten kuvat ja lehtimainokset. Keikkakatalogin päivittäminen on tehty myös useaan otteeseen. Lisäksi harkkareiden toimesta pyörii julisterinki. Silloin käydään levittämässä klubi-illoissa esiintyvien artistien julisteita ympäri Seinäjokea. Mikäli Sami ei toimistohommiin päivän aikana istahda, häärää hän klubisalin puolella. Lisäksi Sami on ottanut koppia klubi-iltojen valokuvaamisesta yhdessä talon muiden kuvaajien kanssa. Nämä kuvat pyritään käsittelemään sekä julkaisemaan jo samana iltana.

Kuinka ohjattua työnteko on?
–Työ on loppujen lopuksi aika omatoimista. Kysymyksien ilmetessä on kuitenkin aina saanut vastauksia, niin markkinointiin kuin talon käytäntöihin. Adoben ohjelmistot ovat onneksi ennestään jo hallussa, mikä helpottaa työskentelyä, mutta se ei tarkoita, etteikö näitä taitoja olisi päässyt vahvistamaan. Tyhjiä hetkiä on harvakseltaan. Rytmiksellä riittää aina puuhaa, Sami kertoo.

Miksi tänne kannattaa tulla?
– Rytmikorjaamo tarjoaa näkökulmaa kulttuurituotantoon. Se on vähän kuin kaverin lämmin halaus.

Sami kysyy vielä haastattelua sivusta seuranneen Tomi Salmisen mielipidettä. Myös Tomi on harjoittelija ja toisen vuoden kulttuurituottajaopiskelija, mutta hän on suuntautunut mediatuotantoon. Tomi miettii hetken ja kertoo sitten kotoisasta fiiliksestä, jonka kohtaa, kun Rytmikorjaamolle tulee keikalle.

– Vähän niin kuin tulisi jonkun kaverin olohuoneeseen istuskelemaan. Täällä on myös mukava henkilökunta. Tämä on sellainen rento, hyvä paikka, Tomi summaa.

Sami näyttää olevan samaa mieltä ja jatkaa: -Kuten eilen sanoitkin, tämä on vähän kuin toinen koti. Tänne tullaan töihin ja tänne tullaan myös vapaa-ajalla. Kaikenlaisille on sijaa, rennolla meiningillä.

Apua kuvauksiin ja kamerankäyttöön

Lähdemme etsimään kuvauspaikkaa. Minulle ei koulussa vielä ole opetettu valokuvausta, mutta mukanani on isäni kamera. Kerron etten osaa käyttää sitä. Ehdotan kuvaamista automaattiasetuksella, ja Samin ilmeestä päättelen hänen miettivän, olenko tosissani. Kamera herättää kiinnostusta ja auttajia löytyy. Sami pitää kuvauksen pikakurssia minulle, ja Tomi hyppää koemalliksi kameran eteen.

Valoa tarvitaan lisää ja salama tuodaankin nopeasti jostain. Ihmetellen seuraan miten osaavia ja avuliaita ihmiset ovat. Kaikki tuntuu onnistuvan. Kameraan saadaan oikeat säädöt, Sami siirtyy linssin toiselle puolelle ja pääsen itsekin kuvaamaan. Tilanne on omituinen ja se naurattaa kovasti. Säätöjä tehdään kameraan lisää, ja lopulta en tiedä kuka on minkäkin kuvan ottanut, mutta ainakin ne on nyt otettu.

 

Yhtä kokemusta rikkaampana lähden jatkamaan matkaani. Rytmiksellä tuntuu olevan sellainen tekemisen ja yhteen hiileen puhaltamisen meininki. Alan ymmärtää mistä Sami ja Tomi puhuivat. Jo ensimmäisen käynnin jälkeen minulle hahmottuu, miksi Rytmikorjaamo vetää ihmisiä puoleensa.

Kirjoittaja: Sanna Pihlaja, VISU17-opiskelija